Top 20: Sijalla yhdeksän avannut Guled & Nasra oli viikonlopun korkein uutuus

15 marraskuun, 2021

Kamppailu viikonlopun ykkössijasta oli todella tiukka. 007 No Time to Die palasi kärkeen keräten viikonloppuna 17 115 katsojaa. Vain 62 katsojaa eli 0,36 % vähemmän keräsi viime viikon ykkönen Syke-elokuva: Hätätila. Bond jäi kakkoseksi sekä perjantaina että lauantaina, mutta sunnuntain parempi tulos nosti sen viikonlopun katsotuimmaksi.

Viikonlopun korkein uutuus oli kotimainen Cannesin kriitikoiden viikolla ensiesityksensä saanut ja sen jälkeen lukuisia palkintoja voittanut Khadar Ahmedin Guled & Nasra. Suomen lisäksi elokuva on saanut rahoitusta Saksasta, Ranskasta, Somaliasta ja Qatarista. Djiboutiin sijoittuva elokuva on Somalian ehdokas parhaimman ulkomaisen elokuvan Oscar-palkintoehdokkaaksi. Guled & Nasra keräsi lähes 2200 katsojaa ja avasi sijalla yhdeksän. Myös sijoilta kymmenen ja yksitoista löytyy ensi-iltaelokuvat, jotka keräsivät reilut kaksi tuhatta katsojaa: Last Night in Soho on Edgar Wrightin ohjaama ja Thomasin McKenzien ja Anya Taylor-Joyn tähdittämä mysteeritrilleri ja Maailman ympäri 80 päivässä ranskalais-belgialainen Samuel Tourneuxin ohjaama Jules Vernen klassikkokirjaan perustuva koko perheen animaatioelokuva. Viikonlopun neljäs uutuus George Gallon ohjaama ja Robert De Niron, Tommy Lee Jonesin ja Morgan Freemanin tähdittämä rikoskomedia Comeback Trail keräsi 558 katsojaa ja avasi sijalla 19.

  Elokuva Ensi-ilta Saleja Katsojat viikonloppuna Katsojat yhteensä Levittäjä
1 007 No Time to Die 30.9.2021 89 17 115 566 525 SF FI
2 Syke-elokuva: Hätätila 5.11.2021 110 17 053 67 295 SF FI
3 Hytti nro 6 29.10.2021 105 10 037 79 191 B-Plan
4 Eternals 3.11.2021 61 6 502 30 960 WDS FI
5 Sorjonen: Muraalimurhat 27.10.2021 74 4 451 39 908 Aurora Studios Oy
6 Venom: Let There Be Carnage 22.10.2021 41 3 647 62 222 SF FI
7 Dyyni 17.9.2021 22 2 529 164 139 SF FI
8 The Boss Baby: Perhebisnes 15.10.2021 51 2 373 66 593 Finnkino FI
9 Guled & Nasra 12.11.2021 43 2 186 2 671 B-Plan
10 Last Night in Soho 12.11.2021 51 2 093 2 183 Finnkino FI
11 Maailman ympäri 80 päivässä 12.11.2021 51 2 030 2 030 SF FI
12 Rikinkeltainen taivas 5.11.2021 63 1 403 7 836 Nordisk FI
13 The Addams Family 2 22.10.2021 40 1 395 13 985 SF FI
14 Ryhmä Hau -elokuva 17.9.2021 35 1 327 110 951 Finnkino FI
15 Isä 13.8.2021 32 1 075 96 266 Atlantic Film
16 Halloween Kills 15.10.2021 24 920 41 569 Finnkino FI
17 The French Dispatch 22.10.2021 18 780 11 558 WDS FI
18 Roni on rikki 22.10.2021 24 598 13 509 WDS FI
19 The Comeback Trail 12.11.2021 26 558 558 SF FI
20 Pertsa ja Kilu 14.7.2021 17 554 84 526 Finnkino FI