Toukokuun 2022 katsotuimmat elokuvat

1.6.2022

Toukokuu tarjosi kolme suuriksi hiteiksi noussutta ensi-iltaa, jotka keräsivät yhteensä yli 300 000 katsojaa.

Kuun alussa saivat ensi-iltansa Doctor Strange in the Multiverse of Madness ja Downton Abbey: Uusi aikakausi. Doctor Strange hallitsi viikonloppulistoja, mutta Downton Abbey keräsi katsojia paremmin arkiviikolla. Kuukauden kokonaissaldot niillä olivat 124 488 ja 109 750 katsojaa.

Kuun viimeisenä viikonloppuna tuli ensi-iltaan vuoden parhaimpia päivätuloksia tehnyt Top Gun: Maverick, joka ehti kerätä alle viikossa liki 80 000 katsojaa. Ensi-iltapäivänään 26.5. se keräsi vuoden toistaiseksi parhaimman päivätuloksen 20 453 katsojaa.

Kuukauden katsotuin ei-jatko-osa oli sijalta neljä löytyvä DreamWorks-studion koko perheen animaatio Hurja jengi. Huhtikuun puolessa välissä ensi-iltansa saanut elokuva oli myös huhtikuun neljänneksi katsotuin.

Toukokuussa käytiin eniten elokuvissa sitten viime vuoden lokakuun, jolloin James Bond keräsi ihmiset saleihin. Lippuja myytiin yhteensä 548 616 kappaletta eli vain 13 % vähemmän kuin toukokuussa 2019.

Kotimaisten elokuvien osalta oli kuitenkin hyvin hiljaista. Kuukausi tarjosi vain kolme ensi-iltaa, joista kaksi oli dokumentteja. Lauri Nurksen ohjaama Koskinen-sarjan kahdesta jaksosta koostettu elokuva Koskinen keräsi 6 977 katsojaa, John Websterin The Happy Worker keräsi 1 851 katsojaa ja kuun lopussa ensi-iltansa saanut Annika Grofin Toiset äänet 75 katsojaa. Kuukauden katsotuin kotimainen oli sijalta kahdeksan löytyvä Kaitsu Rinkisen ohjaama MC Helper beKINGs. Yhteensä suomalaisia elokuvia käytiin katsomassa 58 601 kertaa ja niiden osuus kokonaiskatsojista oli 10,7 %.

Kolme suurinta hallitsivat listoja niin, että päivän katsotuimman elokuvan titteli meni jollekin muulle elokuvalle vain kolmena päivänä. Doctor Strange in the Multiverse of Madness ja Downton Abbey: Uusi aikakausi olivat kumpikin kymmenenä päivänä katsotuin, Top Gun: Maverick sai ykköspäiviä kahdeksan, joista kaksi tuli jo ennen elokuvan ensi-iltaa. Yksittäisen päivän katsotuimman elokuvan tittelin keräsivät kuun alussa MC Helper beKINGs, Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet ja ennakkonäytöksissä 3.5. ollut anime-elokuva Jujutsu kaisen.

 

  Elokuva Katsojat toukokuussa Kokonaiskatsojaluku Ensi-ilta Ohjaaja Tuotantomaa Levittäjä
1 Doctor Strange in the Multiverse of Madness 124 488 124 488 4.5.2022 Sam Raimi US / GB WDS FI
2 Downton Abbey: Uusi aikakausi 105 607 109 750 4.5.2022 Simon Curtis GB / US Finnkino FI
3 Top Gun: Maverick 78 645 78 645 26.5.2022 Joseph Kosinski US / CN Finnkino FI
4 Hurja jengi 30 731 58 599 15.4.2022 Pierre Perifel US Finnkino FI
5 Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet 27 803 138 083 8.4.2022 David Yates GB / US SF FI
6 Everything Everywhere All at Once 19 516 22 964 29.4.2022 Dan Kwan, Daniel Scheinert US Cinemanse
7 The Northman 12 502 22 160 22.4.2022 Robert Eggers US Finnkino FI
8 MC Helper beKINGs 12 252 35 264 22.4.2022 Kaitsu Rinkinen FI Aurora Studios Oy
9 Bamse ja tulivuorisaari 10 703 10 703 25.5.2022 Christian Ryltenius SE Nordisk FI
10 The Lost City 10 155 26 666 15.4.2022 Adam Nee, Aaron Nee US Finnkino FI
11 Sonic the Movie 2 9 600 42 064 1.4.2022 Jeff Fowler JP / US Finnkino FI
12 Jujutsu kaisen 0: The Movie 8 821 8 821 13.5.2022 Seong-Hu Park JP Cinema Mondo
13 Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka 8 005 26 193 1.4.2022 Jarkko Felin, Väinö Weckström FI Future Film
14 Tytöt tytöt tytöt 7 804 22 444 14.4.2022 Alli Haapasalo FI Nordisk FI
15 Koskinen 6 977 6 977 11.5.2022 Lauri Nurkse FI Finnkino FI
16 Eiffel 6 431 6 493 13.5.2022 Martin Bourboulon FR / BE / DE Future Film
17 Minä, Zlatan 4 674 4 717 20.5.2022 Jens Sjögren SE / DK / NL Nordisk FI
18 JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii 4 431 50 385 25.3.2022 Taito Kawata, Särre FI SF FI
19 Vinski ja näkymättömyyspulveri 3 433 105 322 22.12.2021 Juha Wuolijoki FI Finnkino FI
20 The Unbearable Weight of Massive Talent 3 414 7 248 22.4.2022 Tom Gormican US Nordisk FI