Toukokuun 2023 katsotuimmat elokuvat

1.6.2023

Toukokuun katsotuimmat elokuvat olivat kansainvälisten menestyssarjojen jatko-osia. Kotimaisten elokuvien osalta huomio kiinnittyi Jalmari Helanderin Sisu-elokuvan hyvään menestykseen Yhdysvalloissa, mikä heijastui elokuvan uutena nousuna myös Suomessa.

James Gunnin ohjaama Guardians of the Galaxy Vol. 3 nousi toukokuun katsotuimmaksi elokuvaksi. Kuun alussa ensi-iltansa saanut elokuva keräsi kuun aikana 88 375 katsojaa. Kuukauden toiseksi katsotuin elokuva oli Fast & Furious -elokuvasarjan virallinen kymmenes osa Fast X. Kuun puolivälissä ensi-iltansa saanut elokuva on ehtinyt kerätä tähän mennessä 65 733 katsojaa. Listan kolmantena on vuoden katsotuin elokuva The Super Mario Bros. Movie, joka keräsi toukokuussa 53 562 katsojaa. Yhteensä sillä on 242 358 katsojaa. Neljänneksi ylsi viime perjantaina ensi-iltansa saanut uusi versio Pieni merenneito -elokuvasta. Elokuva keräsi toukokuun aikana 26 741 katsojaa.

Kuukauden katsotuin kotimainen oli sijalta viisi löytyvä Sisu. Jo tammikuussa ensi-iltansa saanut elokuva sai uutta nostetta Suomessa kansainvälisen ja erityisesti Pohjois-Amerikan menestyksestä kertoneen uutisoinnin ansiosta. Sisu keräsi toukokuussa 18 366 eli yli 50 % enemmän kuin huhtikuussa. Yhteensä elokuvalla on jo 172 806 katsojaa. Se on tämän vuoden kolmanneksi katsotuin ensi-ilta ja neljänneksi katsotuin elokuva. Sisun kansainvälisestä menestyksestä enemmän alempana.

Loppukevät on perinteisesti ollut hyvin hiljaista uusien suuren yleisön kotimaisten elokuvien ensi-iltojen osalta. Näin ollen kuukauden toiseksi katsotuin kotimainen elokuva Sisun jälkeen oli helmikuussa ensi-iltaan tullut vuoden katsotuin kotimainen Risto Räppääjä ja villi kone. 8 153 katsojaa kerännyt elokuva oli kuun kahdenneksitoista katsotuin. Toukokuussa sai ensi-iltansa vain yksi elokuva, jossa päätuottajamaa oli Suomi. Elokuva oli viikko sitten keskiviikkona elokuvateattereihin tuotu Andrei Alénin ohjaama Hirttämättömät. Ilman elokuvasäätiön tukea valmistettu ja levitetty, mutta laajasti elokuvateattereissa ympäri Suomea esitetty, uudelleenfilmatisointi on kerännyt toistaiseksi 1933 katsojaa. Toukokuussa sai ensi-iltansa myös Suomen elokuvasäätiön tuotantotukea saanut norjalais-suomalainen Ole Giæverin ohjaama Anna joen virrata. Se on kerännyt jo 3 608 katsojaa.

Päivän katsotuimman elokuvan tittelit menivät toukokuussa pääosin kolmelle suurelle ensi-illalle: Guardians of the Galaxy Vol. 3 keräsi 12, Fast & Furious X yhdeksän ja Pieni merenneito viisi päivän katsotuimman elokuvan titteliä. Lisäksi kuun ensimmäisenä päivänä katsotuin oli The Super Mario Bros. Movie ja viimeisenä eilen ensi-iltansa saanut Spider-Man: Across the Spider-verse. Mielenkiintoiseksi tilastoknopiksi nousee kuitenkin Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta -trilogian (2001–2003) näytökset. Elokuvien pidennetyt versiot oli mahdollista nähdä viikon välein kuun toisena kolmantena ja neljäntenä tiistaina. Jokainen näistä kolmesta elokuvasta nousi päivänsä katsotuimmaksi. Kuukausilistallakin ne ylsivät sijoille 19 (Kuninkaan paluu), 22 (Sormuksen ritarit) ja 28 (Kaksi tornia). Yhteensä elokuvakolmikko on kerännyt Suomessa yli kaksi miljoonaa katsojaa.

Kaiken kaikkiaan toukokuussa käytiin elokuvissa 442 000 kertaa. Se on noin 110 000 katsojaa eli 20 % vähemmän kuin vuosi sitten ja 120 000 katsojaa vähemmän kuin vuosien 2015–2019 toukokuun keskiarvo. Kuukauden kotimaisuus aste oli 10,3 %.

 

Sisun kansainvälinen menestys toukokuussa

Kuukauden kansainvälinen kotimainen menestys oli jo aiemmin mainittu Jalmari Helanderin ohjaama Sisu. Elokuva tuli Yhdysvalloissa elokuvateattereihin yli tuhannella kopiolla huhtikuun viimeisenä perjantain. Elokuva myös menestyi hyvin ollen avauspäivänsä kuudenneksi tuottoisin elokuva USA:ssa lähes 1,4 miljoonan dollarin tuloilla. Elokuva jatkoi lipputulojen kerryttämistä läpi kuukauden ja on noussut kokonaistuloissa USA:n markkinoilla jo 7,3 miljoonaan dollariin. Maailmanlaajuisesti elokuva on tuottanut Box Office Mojon mukaan yli 11,1 miljoonaa dollaria. Tulos on hyvin poikkeuksellinen suomalaiselle ja erityisesti osittain suomenkieliselle elokuvalle.

Tarkkoja katsojalukuja ei ole tiedossa, mutta karkean katsojalukuarvion saa, jos lipputulot jakaa kymmenellä. Statista.com-sivuston mukaan keskimääräinen lipunhinta oli USA:ssa vuonna 2021 9,57 dollaria. Toisaalta New York Times viittaa artikkelissaan EntTelligencen tietoon, jonka mukaan vuonna 2022 keskimääräinen elokuvateatterilippu maksoi 11,75 dollaria.

Kaikkien aikojen menestynein osittain suomalainen elokuva Yhdysvaltojen markkinoilla on vuonna 2016 ensi-iltansa saanut Angry Birds -elokuva. Se keräsi USA:ssa 11,4 miljoonaa katsojaa ja lipputuloja Kanada mukaan lukien 107,5 miljoonaa dollaria. Angry Birds -elokuvan päätuottajamaaksi lasketaan kuitenkin yleisesti Yhdysvallat, vaikka suomalaista rahaa ja osaamista elokuvassa olikin mukana. Osittain suomalainen oli myös Renny Harlinin Jäätävä polte (1986). Suomessa kuvatussa elokuvassa nähtiin sivuosissa mm. Vesa Vierikko. Yhdysvaltais-suomalainen yhteistuotanto keräsi USA:ssa 3,3 miljoonan dollarin tulot, joka vastaa nykyrahassa noin 9,4 miljoonaa dollaria. Harlinin elokuvista tuottoisin on Die Hard 2 (1990), joka keräsi Yhdysvalloissa 117,5 miljoonaa dollaria (nykyrahassa 270 miljoonaa dollaria). Se oli kuitenkin täysin amerikkalainen elokuva.

2000-luvun elokuvista, joissa päätuottajamaa on selkeästi Suomi, suurin menestys Yhdysvalloissa oli ennen Sisua Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä (2002), joka keräsi maassa 153 000 katsojaa. Jalmari Helanderin hitti on kerännyt jo nyt moninkertaisen määrän katsojia maassa. Sisusta onkin tullut Yhdysvalloissa 2000-luvun ja myös kaikkien aikojen katsotuin elokuva, jonka päätuottajamaa on Suomi.

 

Toukokuun Top 20 -lista

  Elokuva Katsojat toukokuussa Kokonaiskatsojaluku Ensi-ilta Ohjaaja Tuotantomaa Levittäjä
1 Guardians of the Galaxy Vol. 3 88 375 88 375 3.5.2023 James Gunn US WDS FI
2 Fast & Furious X 65 733 65 733 17.5.2023 Louis Leterrier US Finnkino FI
3 The Super Mario Bros. Movie 53 562 242 358 6.4.2023 Michael Jelenic, Aaron Horvath US / JP Finnkino FI
4 Pieni merenneito 26 741 26 741 25.5.2023 Rob Marshall US WDS FI
5 Sisu 18 366 172 806 27.1.2023 Jalmari Helander FI Nordisk FI
6 Love Again 12 947 12 947 5.5.2023 Jim Strouse US SF FI
7 Aftersun 12 856 30 039 14.4.2023 Charlotte Wells GB / US Cinemanse
8 Evil Dead Rise 10 361 25 433 21.4.2023 Lee Cronin US / NZ / IE WB FI
9 Kolme iloista rosvoa 10 151 10 502 17.5.2023 Rasmus A. Sivertsen NO Nordisk FI
10 John Wick: Chapter 4 8 792 81 633 22.3.2023 Chad Stahelski US Nordisk FI
11 Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves 8 198 49 861 31.3.2023 Jonathan Goldstein, John Francis Daley US / CA Finnkino FI
12 Risto Räppääjä ja villi kone 8 153 192 199 17.2.2023 Maria Sid FI Nordisk FI
13 Suzume 6 424 16 434 21.4.2023 Makoto Shinkai JP SF FI
14 Pieni kirjakauppa Pariisissa 5 238 5 238 19.5.2023 Sergio Castellitto IT / FR / US Future Film
15 Kolme muskettisoturia: D’Artagnan 4 630 4 630 26.5.2023 Martin Bourboulon FR / DE / ES / BE Nordisk FI
16 Hiljainen Tyttö 4 496 25 311 24.3.2023 Colm Bairéad IE Future Film
17 Scream VI 4 335 30 357 31.3.2023 Matt Bettinelli-Olpin, Tyler Gillett US / CA SF FI
18 Spider-Man: Across the Spider-verse 4 085 4 085 31.5.2023 Justin K. Thompson, Kemp Powers, Joaquim Dos Santos US SF FI
19 Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu (extended) 3 972 691 020 17.12.2003 Peter Jackson NZ / US WB FI
20 Air 3 923 15 025 5.4.2023 Ben Affleck US WB FI