Yhteispohjoismainen ekologinen standardi kestävälle elokuva- ja tv-tuotannolle julkaistu

Pohjoismainen elokuva- ja tv-ala on julkaissut kestävälle tuotannolle yhteisen ekologisen standardin, joka otetaan käyttöön kaikissa Pohjoismaissa vuodesta 2026 alkaen.
Nordic Ecological Standard (NES) kestävälle elokuva- ja televisiotuotannolle pyrkii vähentämään merkittävästi audiovisuaalisen alan ympäristöjalanjälkeä viidessä Pohjoismaassa.
Norjan, Tanskan, Ruotsin, Suomen ja Islannin kansalliset elokuvainstituutit ovat päättäneet ottaa standardin käyttöön vuodesta 2026 alkaen. Myös muut pohjoismaiset rahoituslaitokset, kuten yleisradioyhtiöt ja alueelliset rahastot, ovat sitoutuneet liittymään standardiin ja määrittävät omat aikataulunsa sen käyttöönotolle. Suomesta standardin kehitykseen on osallistunut Suomen elokuvasäätiön lisäksi tuottajien edunvalvontajärjestö Audiovisual Producers Finland – APFI ry ja jäsenorganisaationa mukana on Elisa Viihde.
Pohjoismainen ekologinen standardi sai alkunsa ja kehitettiin Pohjoismaiden elokuvainstituuttien yhteistyöorganisaation The Five Nordicsin ja Nordisk Film & TV Fondin toimesta. The Five Nordicsin alla pohjoismaiset julkiset rahoittajat tekevät yhteistyötä elokuvatuotannon, promootion, tiedonjaon sekä kestävän kehityksen edistämiseksi.
NES sai inspiraationsa Saksan ekologisesta standardista. Tukemalla alan vihreää siirtymää, NES edistää kestävämpää, kilpailukykyisempää ja ympäristövastuullisempaa pohjoismaista elokuva- ja tv-sektoria.
”Suomen elokuvasäätiö on sitoutunut edistämään ekologisesti kestävää tuotantoa osana pohjoismaista yhteistyötä. Nordic Ecological Standardin käyttöönotto on merkittävä askel kohti yhteisiä, konkreettisia toimenpiteitä, jotka tukevat koko alan siirtymää kohti entistä vastuullisempaa toimintakulttuuria. Yksi yhteinen ympäristöstandardi lukuisten erilaisten velvoitteiden sijaan palvelee kaikkia audiovisuaalisen alan toimijoita tuotantoyhtiöistä rahoittajiin. Tarkoituksenamme on kerätä kokemuksia standardin vapaaehtoisesta käytöstä vuoden 2026 aikana, ennen kuin se otetaan Suomen elokuvasäätiön tuotantotuen tukiehdoksi”, kommentoi Suomen elokuvasäätiön johtaja Lasse Saarinen.
”APFI on jo pitkään edistänyt av-alan ekologisuutta mm. kouluttamalla ja tarjoamalla työkaluja tuotannoille ja yhteinen standardi onkin looginen seuraava askel. On tärkeä tavoite, että pohjoismaisille tilaajille, rahoittajille ja tuottajille saadaan yhtenäinen toimintamalli. APFI on osallistunut tiiviisti standardin määrittelyyn, jotta se olisi sitä noudattaville tuotantoyhtiöille kohtuullinen, vaikkakin kunnianhimoinen. Yksityiskohtia on käyty läpi yhdessä alalla jo ekologisesti työskentelevien ammattilaisten kanssa ja tavoitteet vaikuttavat Suomen työkulttuuriin mahdollisilta toteuttaa. Lisääntyvä kysyntä myös kasvattanee alan palveluntarjoajien ja alihankkijoiden ekologisempia vaihtoehtoja.” Audiovisual Producers Finland – APFI ry:n toiminnanjohtaja Laura Kuulasmaa kommentoi.
NES:n lanseeraus tukee myös Pohjoismaiden ministerineuvoston tavoitetta tehdä Pohjoismaista maailman kestävin ja integroitunein alue vuoteen 2030 mennessä.
Mitä pohjoismainen ekologinen standardi kattaa?
Standardi perustuu Saksan ja Itävallan ekologisiin standardeihin ja sitä on mukautettu pohjoismaisiin olosuhteisiin.
NES jakautuu kuuteen pääkategoriaan:
- yleiset vaatimukset
- henkilöstön ja materiaalien kuljetus
- energiankäyttö
- majoitus ja ruokailu
- materiaalien käyttö
- luonnon monimuotoisuus
Ekologinen standardi koskee kaikkia audiovisuaalisen tuotannon vaiheita ja tyyppejä esituotannosta jälkituotantoon.
Tutustu esitettyyn standardiin täällä
Kuka noudattaa standardia?
Jokainen jäsenorganisaatio määrittelee oman sitoutumisen tasonsa. Raportointi ja auditointi noudattavat yhteistä järjestelmää, jonka tarkoituksena on varmistaa johdonmukaisuus ja tukea kestävyystoimenpiteiden sujuvaa käyttöönottoa pohjoismaisissa tuotannoissa.
Tällä hetkellä seuraavat organisaatiot ovat päättäneet tukea standardia:
Audiovisual Producers Finland – APFI, Danish Film Institute, Danish Producers` Association, DR, Elisa Viihde, Film i Skåne, Film i Väst, Film Stockholm, Filmpool Nord, Filmreg (Norja), Icelandic Film Centre, Icelandic Producers’ Association SÍK, Nordisk Film & TV Fond, Norrköpings Film Fund, Norwegian Film Institute, Norwegian Producers` Association, RÚV (Islanti), Scen & Film, Suomen elokuvasäätiö, Swedish Film Institute, Swedish Producers’ Association FTVP, TV2 (Tanska), TV 2 (Norja), TV4 (Ruotsi).
Standardia on kehitetty vuoropuhelussa pohjoismaisten asiantuntijoiden ja alan edustajien kanssa syksystä 2024 lähtien. Sitä päivitetään jatkuvasti vastaamaan vallitsevia olosuhteita ja uusia näkemyksiä. Kehitystyö perustuu yhteistyöhön ja avoimeen vuorovaikutukseen pohjoismaisen elokuva- ja televisioyhteisön kesken. Kaikki palaute on tervetullutta ja sitä voi lähettää NES-projektipäällikölle Patrik Axénille osoitteeseen patrik.axen[a]filminstitutet.se
Lisätiedot:
Reetta Hautamäki
Suomen elokuvasäätiön viestintäpäällikkö
reetta.hautamaki@ses.fi
p. 09 6220 3044
Anne Puolanne
APFIn Kestävän kehityksen hankepäällikkö
anne.puolanne@apfi.fi
p. 050 3876 380
Kuva: Sami Kuokkanen