Crip Ciné kyläilee jälleen
Crip Ciné on Espoo Ciné -elokuvafestivaalin vuonna 2021 lanseerattu avaus, jonka tavoitteena on edistää vammaisuuden monimuotoisempaa ja kestävämpää kuvausta valkokankaalla sekä vammaisten elokuvantekijöiden elokuvia.
Teksti: Tytti Rantanen, Espoo Cinén toiminnanjohtaja
Kuva yllä: Elokuvasta La casa de la abuela
Osana elokuun Espoo Ciné -festivaalia esitetty ohjelmisto palkititin Kynnys ry:n Kunnia-Vimmalla 2023. Vuonna 2025 aloimme Crip Cinén yhteydessä tutkia myös eri tapoja tehdä elokuvakulttuuria saavutettavammaksi osana festivaalin ympärivuotista yleisötyötä. Syntyi Crip Ciné kylässä -kiertue, joka järjestetään tänä vuonna Suomen elokuvasäätiön muun elokuvakulttuurin edistämisen tuella.
Pääsymaksuttomat pop-up-lyhytelokuvanäytökset on suunnattu aikuisille ja niitä esitetään erilaisissa esityspaikoissa: osa näytöksistä järjestetään yhteistyössä esimerkiksi Aspa-säätiön Tavana-kotien ja päivätoimintakeskusten kanssa, osa näytöksistä taas on yleisötilaisuuksia niin erilaisissa naapuruustaloissa ja kohtaamispaikoissa kuin pääkaupunkiseudun ulkopuolella yhteistyössä alueellisten elokuvakeskusten ja -kerhojen kanssa.
Vuosina 2026–2027 tämän aikuisyleisölle suunnatun kiertueen rinnalla järjestetään omana tuotantonaan ensimmäistä kertaa myös lapsille ja nuorille suunnattu Crip Ciné kylässä junior, joka toteutuu opetus- ja kulttuuriministeriön tuella. Aikuisten Crip Ciné kylässä -kiertue on ensimmäisen vuotensa aikana tavoittanut puolestaan paljon myös varttuneempaa elokuvayleisöä esimerkiksi yhteistyössä Leppävaaran seurakunnan kanssa.
Ei inspiraatiopornoa tai kärsimyskertomuksia
Crip Ciné oli alkujaan Espoo Cinén hallituksen aloite, joka lähti tuolloin Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiössä työskennelleen varapuheenjohtaja Sanna Lahovaaran ajatuksesta: Kynnyskino-elokuvatapahtuman lisäksi isommat elokuvafestivaalit voisivat edistää vammaisuutta valkokankaalla. Olin itsekin tuohon aikaan Espoo Cinén hallituksen jäsen ja puolsin ideaa, sillä olin seurannut nykytaidekentällä ja yhteiskunta- ja ihmistieteiden puolella kasvanutta valmiutta ja avoimuutta tutkia vammaispoliittisia kysymyksiä taiteen keinoin.
Kuten Mika Leminen (rap-artisti MC Cepa) ja kuraattori Aidan Moesby kirjoittavat tahoillaan taiteilijuutta ja vammaisuutta käsittelevässä Onko maailma valmis? -kirjoituskokoelmassa, vammaistaide helposti edelleen nähdään jonain marginaalisena ja ”alempana” taidemaailman normatiivisiin rakenteisiin sopeutuvan ”hyvän” ja ”oikean” taiteen rinnalla. Näin ei tarvitsisi olla.
Vammaiset ovat edelleen roimasti aliedustettu vähemmistö audiovisuaalisissa tuotannoissa niin tekijöinä kuin representaatioiden tasolla, ja liian usein vammattomien elokuvantekijöiden vammaisista kertomat tarinat ovat joko ”inspiraatiopornoa” tai yksiulotteisia kärsimyskertomuksia. Vaihtoehtojen etsiminen tällaisille stereotyyppisille vammaisuuden kuvauksille on yhä Crip Cinén johtava kuratoriaalinen ajatus. Onneksi vastaamme on tullut ahkeran etsinnän myötä huikean monipuolinen kattaus tasokkaita ja yllättäviäkin elokuvia niin fiktion, dokumentaarisen elokuvan, genre-elokuvan ja taiteilijain liikkuvan kuvan puolelta.
Elokuvasta Maatuminen
Ehdotin ohjelmistolle nimeksi Crip Cinéä, ei vähiten sen alkusointuisen iskevyyden vuoksi mutta myös siksi, että olin tullut tietoiseksi, miten vammaiskulttuureissa ja -aktivismissa oli otettu haltuun alun perin pejoratiivinen sana ”crip” samalla tavoin kuin ”queer” sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen piirissä: se on luovan uudelleentulkinnan ja poliittisen mielikuvituksen, kurittoman vastarinnan väline. Suomessa crip-ajattelua ovat tehneet tunnetuksi esimerkiksi akatemiatutkija Touko Vaahtera sekä fasilitoija ja taiteilija Isa Hukka, joka on alkanut vakiinnuttaa käyttöön suomenkielistä käsitettä rampafilosofia.
Miksi ja miten näitä elokuvia näytetään?
Crip Cinéä on alusta asti tehty dialogissa ohjausryhmän kanssa, joka koostuu asiantuntijoista, aktivisteista, kuraattoreista ja taiteilijoista, jotka ovat itsekin vammaisia. Tällä hetkellä ohjausryhmään kuuluu festivaalin edustajien lisäksi toimittaja ja seksuaalineuvoja Pinja Eskola, toimittaja ja runoilija Sanni Purhonen sekä viestintäsuunnittelija Peppi Santaniemi. Antoisia kriittisiä taustakeskusteluja olen käynyt myös ihmisoikeuksiin erikoistuneen oikeustieteilijä Pauli Rautiaisen sekä monitaiteilija Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimosen kanssa.
Vammaisuuden kestävämmän representaation, vammaisten elokuvantekijöiden aseman sekä elokuvakulttuurin saavutettavuuden edistäminen ovat kaikki erikseen ja yhdessä vaativia tavoitteita. Niihin liittyy paljon ristiriitoja ja sudenkuoppia, sillä toimimme yhä monin tavoin ableistisessa yhteiskunnassa, jonka ilmapiiri on vain koventunut viime vuosina. Vammattomana festivaalijohtajana olen myös tietoinen oman liittolaisuuteni rajoituksista ja jännitteistä. Uskon kuitenkin näiden vaikeidenkin kysymysten pohtimisen olevan olennainen osa ”muun elokuvakulttuurin edistämistä”: mitä voimme yrittää tehdä toisin, mitä voimme oppia toisiltamme?
Olen pyrkinyt muokkaamaan Crip Ciné -konseptia entistäkin joustavampaan ja moduulimaisempaan suuntaan, sillä niin rahoitustilanteet kuin esitysolosuhteet vaihtelevat. Keskustelemme myös esityspaikkojen kanssa yleisöjen tarpeista ja toiveista, ja näytöksiä on mahdollista muokata esimerkiksi aistiyliherkkyys huomioiden. Samalla ei ole olemassa vain yhdenlaista vammaisuutta, saavutettavuutta tai inklusiivisuutta. Joskus jonkin ryhmän erityistarpeen huomioiminen saattaa sulkea muita pois. Esimerkiksi näkövammaisille tarpeellista kuvailutulkkausta aniharvoin on saatavilla festivaalin itse maahantuomiin (tai edes kaupalliseen elokuvateatterilevitykseen saapuviin) ulkomaisiin elokuviin. Kotimaisiin pitkiin elokuviin niitä tuotetaan, sillä jo elokuvasäätiön tuotantotukikin siihen velvoittaa.
Elokuvasta Warum Schnecken keine Beine haben
Saavutettavuuden ja inklusiivisuuden edistämiseksi pyrimme kääntämään vieraskieliset elokuvat suomeksi myös elokuvan äänimaisemaa kuvailevalla tekstityksellä resurssien niin salliessa. Crip Cinén paneelikeskusteluihin olemme tilanneet viittomakielisen tulkkauksen, mutta kokonaista elokuvanäytöstä emme toistaiseksi ole voineet esittää kokonaan tulkattuna. Crip Ciné kylässä -kiertueen pop-up-näytökset järjestetään aivan paria poikkeusta lukuun ottamatta esteettömissä tiloissa. Jos olemme päätyneet esteellisiin tiloihin, taustalla on ollut yhteistyökumppani, jonka toiminta on tavoittanut muita haavoittuvia kohderyhmiä, kuten päihde- tai mielenterveyskuntoutujia. Samat elokuvasisällöt on joka tapauksessa päässyt halutessaan katsomaan fyysisesti esteettömään tilaan kiertueen muissa näytöksissä.
Ohjausryhmämme palautteen pohjalta olemme alusta alkaen etsineet mahdollisimman monipuolisia esityspaikkoja pop-up-näytöksille: kaikki vammaiset elokuvanystävät eivät asu asumispalveluiden piirissä vaan saattaisivat tulla mieluummin katsomaan elokuvia kapakkaan tai kirkkoon. Toisaalta asumispalveluyksiköihin ja toimintakeskuksiin menemällä olemme tavoittaneet useita katsojia, joilla ei nykyisten, alati heikentyvien vammaispalveluiden puitteissa välttämättä ole mahdollisuutta päästä elokuvien pariin festivaalille – tai joille festivaalimme ei muuten satu olemaan ennestään tuttu.
Samaan dialektiseen henkeen emme ole halunneet olettaa, että vammaiset elokuvanystävät haluaisivat nähdä ainoastaan elokuvia vammaisuudesta. Lyhytelokuvanäytöksissä yhdistyy sopivassa suhteessa sekä suomalaisia että ulkomaisia elokuvia, joista osa käsittelee vammaisuutta, osa ei, ainakaan suoraan, ja joista vähintään puolet on vammaisten elokuvantekijöiden tekemiä tai joissa on vammaisia näyttelijöitä. Yhdistelmä on tuntunut toimivalta ja elokuvista on syntynyt näytösten jälkeen antoisia keskusteluja – niin kiitosta kuin kritiikkiä.
Viime vuonna näytöksiin sisältyi ranskalaisen kuuron ohjaajan Audrey Sanglan elokuva The Blooming (L’Eclosion, 2022), jossa iäkäs kuuro nainen joutuu aloittamaan melko tyhjältä pöydältä vapauduttuaan vankilasta pitkän tuomion jälkeen. Elokuva on melankolinen, mutta lopussa itää toivo uuden yhteisön löytymisestä. Monet katsojat pitivät elokuvaa koskettavana. Päihdekuntoutujien kohtaamispaikassa siitä löydettiin samastumispintaa tilanteeseen, jossa yksin pärjääminen tuntuu kohtuuttomalta laitoksesta kuten vankilasta kotiutuessa. Varttuneen väen kerhossa elokuvaa kuitenkin pidettiin liian synkkänä: ”Miksi meille näytettiin tämä elokuva?” Kysymyksen soisi olevan jokaisen kuraattorin ja yleisötyön suunnittelijan huoneentaulu, eikä se ole jättänyt minua rauhaan sen koommin. Esimerkiksi vammaisten kohtaamaa syrjintää kuvaavat elokuvat saattavat olla valaisevampaa katsottavaa vammattomalle yleisölle, kuin jollekulle, joka on arjessaan kohdannut samoja asenteita kyllästymiseen asti.
Elokuvasta Suomen kova löylymies
Vuoden 2026 aikuisten Crip Ciné kylässä -kiertueen näytösten teemoina on ”lepo” sekä ”yhdessä”. Ensimmäisen teeman alla opitaan joutilaisuutta etanoilta ja kissoilta (Aline Höchlin rakastettava animaatio ”Miksi etanoilla ei ole jalkoja”, Warum Schnecken keine Beine haben, 2019, sekä Berlinalen Forum Expanded -sarjassa tänä talvena nähty Marthe Petersin Henry Is a Girl Who Likes to Sleep, 2026) ja lopuksi saunotaan Jari Nordströmin Suomen kovan löylymiehen (2024) seurassa.
Toinen näytös tarttuu myös yhdessäolon ristiriitoihin. Ashing Ocampo Colvinin ”Mummolassa” (La casa de la abuela, 2024) kuvaa nuoren naisen haaveita ajokortista ja vapaudesta. Outsider Art Festivalin OAF Academy -residenssiohjelmassa syntynyt Satu Tanin ja Maima Tanin Maatuminen (2025) tarjoilee kosmista eko- ja yhteiskuntakritiikkiä. Jenny Jokelan Dollhouse Elephant (2025) päästää vierailulle kerrostaloon, jonka asukkaat käyvät toisinaan toistensa hermoille.
Kylässä
Haluan ajatella, että Crip Ciné kylässä -kiertueessa on paljon hengenheimolaisuutta dokumentaarisen elokuvan puolella kehiteltyyn ja tuotettuun vaikuttavuuskampanjointiin. Tässä tapauksessa vaikuttavuuskampanja ei rakennu niinkään yksittäisen elokuvan ympärille, kuten dokumentaarisissa tuotannoissa, mutta tunnistan samaa pyrkimystä etsiä erilaisia, toisinaan pieniäkin yleisöryhmiä perinteisen elokuvien esityskontekstin ulkopuolelta, yhteistyössä eri yhteisöjen ja järjestöjen kanssa. Lyhytelokuvat soveltuvat tähän usein mainiosti ja teknisesti notkeammin kuin pitkät elokuvat – niitä on helpompaa ja joustavampaa esittää matalan kynnyksen ”sissinäytöksinä”, joihin tuomme tarvittaessa mukanamme valkokankaan, projektorin sekä kaiuttimet.
Crip Ciné kylässä -näytös, kuvaaja: Tytti Rantanen
Toteutamme Crip Ciné kylässä -näytökset mahdollisimman laadukkaasti ja pieteetillä, mutta olosuhteet ovat silti väistämättä vapaamuotoisemmat kuin perinteisissä festivaalinäytöksissä elokuvateatterissa:
Kuva näkyy, ääni kuuluu, valkokangas on viritetty mutta huone saattaa olla pimeän sijaan korkeintaan hämärähkö, tarvittaessa sinne pitää voida tulla ja sieltä pitää voida poistua vielä vapaammin kuin elokuvateatterista.
On ihan ok ottaa nokoset tai lähteä pois, jos se on välttämätöntä (näin voi kyllä käydä elokuvateatterissakin).
Elokuvan esittäminen tapahtuu useimmiten hyvin konkreettisesti samassa tilassa, ei konehuoneen uumenissa. Osa yleisöstä on ehkä näytöstä odotellessa kahvitellut ja seurannut sivusta ja kommentoinut kannustavasti, kun projektionisti on viritellyt piuhoja kiinni projektoriin ja kaiuttimiin (mahdollisesti esityspaikan työntekijöiden avustuksella).
Silti kokoonnumme yhdessä elokuvan äärelle, elokuvanäytöstä on mainostettu ja odotettu, tunnelma on innostunut ja juhlallinen, ja joissain paikoissa katsojille tarjoillaan popcornia.
Kirjoittaja on Espoo Cinén toiminnanjohtaja sekä elokuvakuraattori ja -toimittaja. Vuoden 2026 Crip Ciné kylässä -kiertueen ohjelmistosta ja aikatauluista lisätietoa täällä:
Kirjallisuutta
Hukka, Isa. 2025: Turvallista tilaa rampauttamassa. SQS 1–2/2025.
https://journal.fi/sqs/article/view/178000
Karhunen, Maija, Salovaara, Sari, Hänninen, Riikka, Salonlahti, Outi & Fagerström, Salla (toim.) 2024. Onko maailma valmis? Kirjoituksia taiteesta ja vammaisuudesta. Kulttuuria kaikille / Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry. https://tilaataiteilijuuteen.fi/tietoa-hankkeesta/onko-maailma-valmis-kirjoituksia-taiteesta-ja-vammaisuudesta/
Making cinema accessible for all Part 1. Arthouse Cinema Hub 29.6.2025 https://arthousecinemahub.com/best-practices/making-cinema-accessible-for-all-part-1
Mustonen, Vilma-Lotta. 2023. Dokumenttielokuva voi edesauttaa positiivista muutosta – vaikuttavuustyöllä sanoma nousee esiin. Lehtiset 01/23 https://lehtiset.net/2023/02/28/dokumenttielokuva-voi-edesauttaa-positiivista-muutosta-vaikuttavuustyolla-sanoma-nousee-esiin/
Purhonen, Sanni. 2025. Crip Ciné -elokuvatapahtuma pyrkii väistämään kuluneita vammaisuuden kuvia. Voima 2/25. https://voima.fi/artikkeli/2025/crip-cine-elokuvatapahtuma-pyrkii-vaistamaan-kuluneita-vammaisuuden-kuvia/
Tawast, Sofia & Leinonen, Riikka. 2024. Suuri valhe vammaisuudesta. Tammi. Helsinki.
Vaahtera, Touko. 2012. Vammaisuuden tutkimuksesta kriittiseen kyvykkyyksien tutkimukseen. Naistutkimus 1/12. https://journal.fi/sukupuolentutkimus/article/view/159174/103195
Vaahtera, Touko. 2022. Biopolitics of Swimming and the Re-articulation of Able-Bodiedness: Bodies of Latent Potential. Palgrave Macmillan. Lontoo.