Elokuun 2022 katsotuimmat elokuvat

1.9.2022

Kesän hyvä elokuvissakäynti hyytyi elokuussa. Kuukauden katsojaluku jäi 336 986 katsojaan. Se oli esimerkiksi 85 000 vähemmän kuin tämän vuoden helmikuussa tai 30 000 katsojaa alhaisempi kuin vuoden 2021 elokuussa, jolloin koronarajoitukset olivat paikoin tiukat. 2010-luvulla elokuussa käytiin keskimäärin 614 000 kertaa elokuvissa eli tämän vuoden luku jäi noin 55 %:iin keskimääräisestä katsojaluvusta. Tämän vuoden touko–heinäkuussa katsojaluvut olivat keskiarvoon nähden 100 %:n luokkaa tai jopa sen yli.

Elokuu ei tarjonnut suuria ensi-iltahittejä. Kolme katsotuinta elokuvaa olivatkin tulleet ensi-iltaan jo kesä- tai toukokuussa. Yksikään elokuva ei kerännyt 50 000 katsojaa, kun heinäkuussa peräti kolme elokuvaa ylitti 100 000 rajan .

Kuukauden katsotuimpana elokuvana jatkoi Kätyrit: Grun Tarina. Sen kuukauden tulos oli 49 779 eli vain reilut 20 % heinäkuun katsojaluvustaan. Toiseksi katsotuimmaksi nousi heinäkuun kolmas ja vuoden katsotuin elokuva Top Gun: Maverick. Se keräsi 44 869 katsojaa, 45 % heinäkuun katsojaluvustaan. Kolmanneksi ylsi heinäkuun neljänneksi katsotuin Elvis 36 983 katsojalla. Kuukauden katsotuin ensi-ilta löytyi sijalta neljä. Bullet Train keräsi 36 077 katsojaa.

Kuukauden katsotuin kotimainen elokuva oli sijalta kymmenen löytyvä Marja Pyykön ohjaama Sihja – kapinaa ilmassa, joka keräsi 9 985 katsojaa. Heti sen perässä sijalta 11 löytyy kuuden päivän levityksessä olollaan Aleksi Mäkelän ohjaama Laitapuolen hyökkääjä 9 645 katsojalla. Einari Paakkasen ohjaama dokumenttielokuva Karaokeparatiisi oli 14. katsotuin. Lisäksi top 20:een mahtui ennakoissa ollut Timo Koivusalon Pelle Hermanni sijalla 18. Kotimaisia elokuvia käytiin katsomassa yhteensä 34 090 kertaa ja niiden osuus kokonaiskatsojamäärästä oli 10,1 %.

Päivän katsotuimman elokuvan tittelin saavutti elokuussa kuusi elokuvaa. Eniten ykköspäiviä, 14, keräsi Kätyrit: Grun Tarina. Viitenä päivänä päivän katsotuin oli Bullet Train ja kuun loppua hallinnut Laitapuolen hyökkääjä. Kolmena päivänä päivän katsotuin oli Nope. Kaksi ykköspäivää keräsivät After Ever Happy ja Top Gun: Maverick.

 

  Elokuva Katsojat elokuussa Kokonaiskatsojaluku Ensi-ilta Ohjaaja Tuotantomaa Levittäjä
1 Kätyrit: Grun tarina 49 779 309 985 29.6.2022 Brad Ableson, Kyle Balda, Jonathan del Val US Finnkino FI
2 Top Gun: Maverick 44 869 392 215 26.5.2022 Joseph Kosinski US / CN Finnkino FI
3 Elvis 36 983 123 225 29.6.2022 Baz Luhrmann AU / US SF FI
4 Bullet Train 36 077 36 077 5.8.2022 David Leitch US / JP SF FI
5 Thor: Love and Thunder 21 946 134 882 6.7.2022 Taika Waititi US / AU WDS FI
6 DC Superlemmikkien liiga 20 827 28 322 29.7.2022 Sam Levine, Jared Stern US WB FI
7 Nope 15 112 15 112 19.8.2022 Jordan Peele US /JP Finnkino FI
8 After Ever Happy 12 829 12 829 24.8.2022 Castille Landon US Nordisk FI
9 The Black Phone 12 130 30 488 15.7.2022 Scott Derrickson US Finnkino FI
10 Sihja – kapinaa ilmassa 9 985 11 437 5.8.2022 Marja Pyykkö FI / NL / NO SF FI
11 Laitapuolen hyökkääjä 9 645 9 645 26.8.2022 Aleksi Mäkelä FI Nordisk FI
12 Jurassic World Dominion 9 002 114 835 8.6.2022 Colin Trevorrow US / MT Finnkino FI
13 Hyvä pomo 5 173 9 927 22.7.2022 Fernando León de Aranoa ES Future Film
14 Karaokeparatiisi 3 850 3 912 12.8.2022 Einari Paakkanen FI Aurora Studios Oy
15 Everything Everywhere All at Once 3 673 41 344 29.4.2022 Dan Kwan, Daniel Scheinert US Cinemanse
16 Downton Abbey: Uusi aikakausi 3 197 141 574 4.5.2022 Simon Curtis GB / US Finnkino FI
17 Titane 3 119 3 165 19.8.2022 Julia Ducournau FR / BE Night Visions
18 Pelle Hermanni 2 487 2 487 9.9.2022 Timo Koivusalo FI Aurora Studios Oy
19 Balladi valkoisesta lehmästä 2 239 2 507 5.8.2022 Maryam Moghadam, Behtash Sanaeeha IR / FR Atlantic Film
20 Dragon Ball Super: Super Hero 2 009 2 009 19.8.2022 Tetsuro Kodama JP SF FI