Elokuvasäätiö jakoi käsikirjoitusapurahoja ja elokuvateatterien toimintatukia
Tukea jaettiin tällä päätöskierroksella yhteensä 722 890 euroa 138 hakijalle.
Suomen elokuvasäätiön hallitus käsitteli viimeisimmässä päätöskokouksessaan yhteensä 232 tukihakemusta noin 1,7 miljoonan euron edestä.
Käsikirjoitusapurahahakemuksia kokouksessa oli yhteensä 121 kappaletta, joista tukea myönnettiin 34 projektille yhteensä 191 900 euroa. Käsikirjoitusapurahahakemusten läpimenoprosentti oli tällä kierroksella noin 28 prosenttia.
Elokuvateattereiden alueellista toimintatukea myönnettiin 101 teatterille yhteensä 502 890 euroa.
Lisäksi kokouksessa jaettiin kaksi kulttuuriviennin materiaalitukea elokuvien kansainvälisiä markkinointimateriaaleja varten yhteensä 8 100 euroa sekä yksi 20 000 euron kulttuuriviennin hanketuki.