Elokuvavuoden 2021 avaus: Katse tulevaan

19.2.2021

Tänä vuonna emme valitettavasti pääse kokoontumaan yhteen juhlimaan tulevaa kotimaista elokuvavuotta elokuvasäätiön perinteisiin avajaisiin. Halusimme kuitenkin koota yhteen hieman ajatuksia tästä hetkestä sekä luoda katseet pidemmälle tulevaisuuteen, jolloin toimintaa pystyy taas kehittämään kohti uusia innovaatioita.

Göteborgin elokuvajuhlien Nostradamus-projekti analysoi ja ennakoi audiovisuaalisen alan tulevaisuutta 3–5 vuoden aikatähtäimellä ja julkaisee vuosittaisen raportin näkemyksistään. Nostradamus-raportin toimittaja Johanna Koljonen esittelee tämänvuotisen selvityksen ”Transforming Storytelling Together” suomalaiselle elokuva-alalle alta löytyvältä videolla.

Elokuvasäätiön johtaja Lasse Saarinen käy vuodenavauspuheessaan läpi mm. elokuvasäätiön tämänvuotista budjettia. Säätiön hallituksen puheenjohtaja Anne Brunila puolestaan ideoi puheenvuorossaan uusia rahoitusmalleja tuotantoon.

Oman tervehdyksensä kotimaiselle elokuva-alalle on lähettänyt myös kulttuuri- ja tiedeministeri Annika Saarikko.

Voimia ja menestystä tulevaan!

Videot on tekstitetty suomeksi (paina CC videon alalaidassa). Tekstitykset ruotsiksi ja englanniksi julkaistaan pian!