Elokuvavuosi 2022 -tilastojulkaisussa runsaasti tietoa suomalaisen elokuvan kansainvälisestä menestyksestä

22.5.2023

Suomen elokuvasäätiön Elokuvavuosi-julkaisu kokoaa viime vuoden tärkeimmät elokuvatilastot elokuvasäätiön tukitoiminnasta, elokuvien tuotannosta, levityksestä ja esityksestä sekä sukupuolten tasa-arvosta.

Uusin Elokuvavuosi sisältää laajan katsauksen suomalaisen elokuvan menestykseen maailmalla niin kansainvälisillä festivaaleilla kuin elokuvateatterilevityksessä. Lukuisissa maailmankartoissa nähdään hyvin kuinka laajalle suomalaiset elokuvat ovat viime vuosina levinneet.

Lisäksi julkaisussa tarkastellaan eri maiden elokuvien levitystä ja festivaaliesityksiä Suomessa. Elokuvien tuotantomaita tarkastellessa huomataan, että kotimaisessa levityksessä katsotaan lähinnä yhdysvaltalaisia ja suomalaisia elokuvia tarjonnan monipuolisuudesta huolimatta. Elokuvafestivaaleilla taas tarjonnan ja kysynnän monipuolisuus kohtaavat.

Sukupuolitilastoissa käydään läpi vuoden 2022 tuotantotukia saaneiden projektien sukupuolijakaumat tuottajan, ohjaajan ja käsikirjoittajan osalta. Kotimaisten ensi-iltojen osalta tarkastellaan myös elokuvien pääosanäyttelijöiden sukupuolijakaumaa. Aiempien vuosien tapaan mukana on käsikirjoitusapurahojen saajien sukupuolitilastoja. Uutena tänä vuonna mukana on kansainvälisillä festivaaleilla esitettyjen suomalaiselokuvien määriä ohjaajan sukupuolen mukaan.

Julkaisun sivuilta löytyvät myös tutut kotitallenne-tilastot sekä suosituimmat tv:ssä esitetyt elokuvat. Viime vuoden suosituin tv:stä katsottu elokuva oli Edvin Laineen Tuntematon sotilas (1955).

Elokuvasäätiö jakoi vuonna 2022 tukia yli 25,1 miljoonaa euroa. Se oli yli 11 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2021. Syynä oli pandemia-ajan tuet, joita jaettiin toissa vuonna 12,5 miljoonaa euroa ja viime vuonna enää vain 540 000 euroa. Tukien suhteet palasivatkin lähelle pandemiaa edeltävää aikaa, kun tuotannon tuet veivät potista yli 73 %.

2022 alkoi monin paikoin tiukkojen koronarajoitusten ollessa voimassa. Rajoituksista luovuttiin helmikuun lopussa, jonka jälkeen ensi-iltoja alettiin tuoda elokuvateattereihin ennennäkemättömällä tahdilla. Vuoden aikana ohjelmistoon tuli 217 varsinaista ensi-iltaa. Kotimaisia ensi-iltoja oli peräti 58, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Tämän lisäksi rajoitettuun levitykseen tai pistonäytöksiin tuotiin vielä kuusi muutakin uutta kotimaista elokuvaa. Kaiken kaikkiaan liki kolmesataa ennen näkemätöntä uutta pitkää elokuvaa oli mahdollista nähdä elokuvateatterilevityksessä vuoden aikana. Sen lisäksi festivaaleilla oli vielä satoja nimikkeitä – myös kotimaisia elokuvia.

Elokuvateattereissa käytiin vuoden 2022 aikana yhteensä reilut 5,8 miljoonaa kertaa. Se oli 70 % enemmän kuin vuonna 2021 mutta jäi liki kolmanneksen vuosien 2015–2019 vuosikeskiarvosta. Kotimaisten elokuvien katsojamäärä oli 1,6 miljoonaa eli 26,9 % vuoden kaikista katsojista. Vuoden katsotuin elokuva oli Top Gun: Maverick 436 000 katsojalla.

Lataa Elokuvavuosi 2022 (pdf)

Julkaisun on taittanut Joel Kanerva (infograafikko.fi).

Lisää elokuvasäätiön tilastoja: