Huhtikuussa jaettiin kulttuuriviennin sekä esityksen ja levityksen tukia

3.5.2023

Elokuvasäätiön hallitus teki huhtikuussa 32 päätöstä ja jakoi reilut 135 000 euroa tukea.

Kulttuuriviennin varoista jaettiin kolmatta kertaa hanketukea kotimaisten elokuvien kansainväliseen elokuvateatterilevitykseen. Suurimman tuen, 34 000 euroa, sai Aurora Studios elokuvan Neljä pientä aikuista levitykseen Ruotsissa, Iso-Britanniassa, Irlannissa, Slovakiassa, Islannissa, Tsekissä ja Kroatiassa.

Muut kansainvälisen levityksen hanketukea saaneet elokuvat olivat Kupla, Aalto, Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia, Laupias taksikuski, Rakkaani merikapteeni sekä Koputus. Yhteensä kyseistä tukea myönnettiin 87 000 euroa.

Lisäksi huhtikuussa myönnettiin yksi kulttuuriviennin materiaalituki ja yhdeksän matkatukea, yhteensä 11 265 euron arvosta.

Esityksen ja levityksen rahoista myönnettiin tukea viiden elokuvan kuvailutulkkauksen ja heikkokuuloisten tekstitykseen (yhteensä 25 303 euroa), yksi koulutustuki (1600 euroa) ja yksi maahantuontituki (10 000 euroa).

Selaa tukipäätöksiä