Joulukuussa elokuvasäätiöltä yli 9 miljoonaa euroa tukea

22.12.2021

Suomen elokuvasäätiön hallitus teki joulukuussa peräti 459 päätöstä. Tavanomaisten tukimuotojen lisäksi joulukuussa jaettiin koronatukea elokuvateattereille ja -levittäjille sekä tuotantoyhtiöille.

Tukea haettiin yli 25 miljoonan euron arvosta. Myönteisiä päätöksiä oli 244 ja tuen kokonaissumma on 9 071 164 euroa.

Käsikirjoitusapurahat

Käsikirjoitusapurahaa haettiin yli 991 000 euroa 143 hakemuksella. Myönteisen päätöksen sai noin 28 prosenttia eli 40 hakijaa. Apurahoja myönnettiin yhteensä 193 800 euroa. Tukea sai 16 pitkää fiktioelokuvaa, 12 dokumenttielokuvaa, kuusi draamasarjaa ja kuusi lyhytelokuvaa.

Käsikirjoitusapurahapäätökset

Tuotannon tuet

Tuotantotukea haettiin lähes 14,3 miljoonaa euroa 50 hankkeelle. Noin viidennes eli 11 hakemusta sai myönteisen päätöksen. Mukana on viisi dokumenttielokuvaa, neljä lyhytelokuvaa, joista yksi on animaatio, yksi pitkä animaatioelokuva ja yksi pitkä fiktioelokuva. Tuotantotukea jaettiin yhteensä 2 248 000 euroa.

Tuotantotuensaajien joukossa on Anima Vitae -animaatiotuotantoyhtiön pitkä elokuva Fleak, Kaisa El Ramlyn esikoispitkä Pakoja & haaveita, Khadar Ayderus Ahmedin lyhytelokuva A Very Bad Night, Patrik Söderlundin Aleksis Kivi -mukaelma Impivaara sekä Anna-Maija Heinosen ja Krista Moision somevaikuttajadokumentaari Clout Chasers.

Kehittämistukea haettiin 82 hakemuksella yhteensä noin 2,6 miljoonaa euroa. Tukea myönnettiin 912 500 euroa 32 hankkeelle, joiden joukossa on 13 dokumenttielokuvaa, yhdeksän draamasarjaa, kuusi pitkää fiktioelokuvaa, kaksi pitkää animaatioelokuvaa, yksi animaatiosarja ja yksi lyhytelokuva.

Koronatukea myönnettiin tuotantoyhtiöille, joiden ensi-iltaelokuvat kärsivät pandemia-ajan yleisörajoituksista (Covid-19-tuki elokuvateatterielokuville). Viidelle hakemukselle myönnettiin yhteensä 1 257 900 euroa.

Lisätuotantotuella korvataan pandemian tuotannoille aiheuttamia lisäkustannuksia. Sitä haettiin yli 520 000 euroa ja myönnettiin 325 000 euroa 11 hakijalle.

Tuotannon tukipäätökset

Teatterien tuet

Elokuvateatterien laitehankinta- ja kunnostustukea myönnettiin 666 220 euroa 16 hakijalle. Suurimman mahdollisen tukisumman, 200 000 euroa, sai Riviera Punavuori Oy. Tuen avulla helsinkiläisyritys avaa uuden kaksisalisen teatterin.

Viisi muuta hakijaa sai myös yli 40 000 euron tuen. Useissa elokuvateattereissa digitaalinen esityslaitteisto vaatii uusimista, mikä tulee näkymään laitehankinta- ja kunnostustuen hakemuksissa myös ensi vuonna.

Elokuvateatterit saivat myös lisätoimintatukea korvaamaan pandemiarajoitusten aiheuttamia taloudellisia tappioita. Tukea myönnettiin 1 811 380 euroa 72 elokuvateatterille.

Elokuvateattereiden tukipäätökset

Levitystuki

Markkinointi- ja levitystukea haettiin 1 209 000 euroa ja myönnettiin 891 000 euroa 15 elokuvalle. Lisäksi yhdeksän elokuvan kuvailutulkkauksen ja heikkokuuloisten tekstityksen valmistamista tuettiin 55 144 eurolla.

Digitaalisen monikanavajakelun tukea myönnettiin seitsemälle hakemukselle 31 100 euroa. Kyseistä tukimuotoa ei jatketa vuonna 2022 – jatkossa tukea digitaaliseen levitykseen haetaan markkinointi- ja levitystuen hakemuksella.

Elokuvalevittäjien lisätoimintatukea eli koronatukea myönnettiin 523 270 euroa kymmenelle yritykselle.

Levitystuen päätökset

Kulttuuriviennin tuet

Kulttuuriviennin tukia myönnettiin 16 hakijalle yhteensä 155 850 euroa. Hanketukia oli kuusi, matkatukia kahdeksan ja materiaalitukia kaksi. Tuella edistetään muun muassa Pahanhautoja– ja Tytöt tytöt tytöt -elokuvien festivaalilanseerauksia vuoden 2022 alussa sekä Audiovisual Producers Finland APFIn dokumenttielokuvien vientihanketta.

Kulttuuriviennin tukipäätökset