Jussi-ehdokkaat vuoden 2020 kotimaisista elokuvista on valittu

11.2.2021

Filmiaura ry:n tiedote

Vuoden 2020 kotimaisten elokuvien Jussi-ehdokkaat on valittu Filmiauran asiantuntijaraadin videokokouksessa vilkkaiden keskustelujen ja äänestyksien päätteeksi. Kotimaisen elokuvan vuosi 2020 oli erilainen, koska monen elokuvan ensi-ilta siirtyi myöhemmäksi elokuvateatterit sulkevien pandemiarajoitusten takia. Elokuvien kirjo oli kuitenkin monipuolinen, ja Jussi-kriteerit täyttäviä ensi-iltoja oli yhteensä 26 kappaletta. Kotimaisten elokuvien katsojaosuus elokuvateattereissa oli poikkeusvuonna 41%. Filmiaura kiittää kaikkia kotimaisten elokuvien tuottajia ja levittäjiä, jotka rohkeasti toivat elokuvansa teattereihin ja tukivat näin alaa vaikeina aikoina.

Jussi-ehdokkuuksia sai yhteensä 18 eri elokuvaa. Eniten ehdokkuuksia saivat elokuvat Tove, kymmenen ehdokkuutta, Seurapeli, kahdeksan ehdokkuutta sekä Ensilumi, kuusi ehdokkuutta. Kaikki ehdokkuuksia saaneet elokuvat: Tove (10 ehdokkuutta), Seurapeli (8), Ensilumi (6), Aalto (3), Eden (3), Teräsleidit (3), Elämää kuoleman jälkeen (2), Helene (2), Lost Boys (2), Viimeiset (2), Näkemiin Neuvostoliitto (2), Syksyn jälkeen saapuu kevät (1), Neiti Aika (1), Metsäjätti (1), Orkesterin edessä (1), The Fantastic (1), Poke (1), Explosionen av en badring (1).

Alla ehdokkaat kategorioittain.

PARAS ELOKUVA
Eden – tuottaja Miia Haavisto, Tekele
Ensilumi – tuottajat Jussi Rantamäki, Emilia Haukka, Aamu Film Company
Seurapeli – tuottajat Venla Hellstedt, Elli Toivoniemi, Tuffi Films
Teräsleidit – tuottajat Aleksi Bardy, Dome Karukoski, Sirkka Rautiainen, Helsinki-filmi
Tove – tuottajat Aleksi Bardy, Andrea Reuter, Helsinki-filmi

OHJAUS
Zaida Bergroth – Tove
Hamy Ramezan – Ensilumi
Jenni Toivoniemi – Seurapeli

NAISPÄÄOSA
Laura Birn – Viimeiset
Emmi Parviainen – Seurapeli
Alma Pöysti – Tove

MIESPÄÄOSA
Shahab Hosseini – Ensilumi
Peik Stenberg – Elämää kuoleman jälkeen
Jussi Vatanen – Metsäjätti

NAISSIVUOSA
Iida-Maria Heinonen – Seurapeli
Satu Tuuli Karhu – Eden
Saara Pakkasvirta – Teräsleidit

MIESSIVUOSA
Tommi Korpela – Viimeiset
Samuli Niittymäki – Seurapeli
Shanti Rooney – Tove

KÄSIKIRJOITUS
Eeva Putro – Tove
Hamy Ramezan, Antti Rautava – Ensilumi
Jenni Toivoniemi – Seurapeli

KUVAUS
Jarmo Kiuru – Syksyn jälkeen saapuu kevät
Arsen Sarkisiants – Ensilumi
Linda Wassberg – Tove

MUSIIKKI
Matti Bye –Tove
Salla Luhtala – Orkesterin edessä
Sanna Salmenkallio – Aalto

ÄÄNISUUNNITTELU
Svante Colérus – Ensilumi
Arttu Hokkanen – Lost Boys
Kirka Sainio – Helene

LEIKKAUS
Samu Heikkilä – Seurapeli
Hanna Kuirinlahti – Eden
Jussi Rautaniemi – Aalto

LAVASTUSSUUNNITTELU
Catharina Nyqvist Ehrnrooth – Tove
Markus Packalén – Elämää kuoleman jälkeen
Jaagup Roomet – Helene

PUKUSUUNNITTELU
Jouni Mervas – Seurapeli
Mare Raidma – Näkemiin Neuvostoliitto
Eugen Tamberg – Tove

MASKEERAUSSUUNNITTELU
Gristina Pahmann – Näkemiin Neuvostoliitto
Riikka Virtanen – Tove
Riikka Virtanen – Teräsleidit

DOKUMENTTIELOKUVA
Aalto – ohjaus Virpi Suutari, tuottajat Timo Vierimaa, Virpi Suutari, Martti Suosalo
Lost Boys – ohjaus Joonas Neuvonen, Sadri Cetinkaya, tuottaja Miia Haavisto
Neiti Aika – ohjaus Elina Talvensaari, tuottajat Emilia Haukka, Jussi Rantamäki

LYHYTELOKUVA
Explosionen av en badring – ohjaus Tommi Seitajoki
Poke – ohjaus Aleksi Salmenperä
The Fantastic – ohjaus Maija Blåfield

Jussi-ehdokkaiksi päässeistä lyhytelokuvista The Fantastic ja Explosionen av en badring ovat nyt yleisön katsottavissa Yle Areenassa. Poke tulee katsottavaksi Yle Areenaan syyskuussa 2021.

Jussi-ehdokkaat valitsee vuosittain vaihtuva, ammattilaisista koostuva asiantuntijaraati yhdessä Filmiauran hallituksen kanssa. Raadissa olivat tällä kertaa mukana seuraavat elokuva-alan ammattilaiset: tuottaja Max Malka, ohjaaja Juho Kuosmanen, käsikirjoittaja Khadar Ahmed, näyttelijät Eeva Litmanen ja Kari-Pekka Toivonen, kuvaaja Pekka Uotila, leikkaaja Katja Pällijeff, äänisuunnittelija Salla Hämäläinen, säveltäjä Juri Seppä, lavastussuunnittelija Pirjo Rossi, pukusuunnittelija Kristiina Saha, maskeeraussuunnittelija Eeva Hautamäki ja elokuvakriitikko Kaisu Tervonen. Filmiauran hallituksesta raadissa olivat: Riina Liukkonen, Minna Lampolahti, Manna Katajisto, Anna Lujanen, Kalle Kinnunen ja Anton Vanha-Majamaa. Dokumenttielokuvien valinnan aikana Salla Hämäläinen ei ollut läsnä, jäävinä.

Jussi-patsaat jakaa elokuva-alan ammattilaisten yhdistys Filmiaura ry ja lopulliset voittajat valitsee Filmiaura ry:n jäsenistö suljetulla lippuäänestyksellä. Jussi-gaala järjestetään syyskaudella 2021 jolloin jaetaan Jussi-palkinnot vuoden 2020 parhaille kotimaisille elokuville ja niiden tekijöille. Jussi-palkintojen jako esitetään MTV3-kanavalla.

Ensimmäiset Jussit jaettiin 16.11.1944. Vuonna 1944 perustettu Jussi-palkinto on tiettävästi Euroopan vanhin elokuvapalkinto. Jussi-palkintoja jaetaan 16 eri kategoriassa, joita ovat paras elokuva, ohjaus, naispääosa, miespääosa, naissivuosa, miessivuosa, käsikirjoitus, kuvaus, elokuvamusiikki, leikkaus, äänisuunnittelu, lavastussuunnittelu, pukusuunnittelu, maskeeraussuunnittelu, dokumenttielokuva ja lyhytelokuva.

www.jussit.fi