Lex Julia, Diivat ja Pikkuli ensi-illassa Tallinnassa

5.11.2026

PÖFF eli Tallinn Black Nights Film Festival alkaa huomenna perjantaina.

Kuva: Lex Julia / Greenlit Productions

Maailmanensi-iltansa Tallinnassa saa Laura Hyppösen ohjaama ja käsikirjoittama draama Lex Julia, joka kertoo kolmen henkilön jännitteisestä kesäviikonlopusta saaressa. Suomen, Puolan, Viron ja Ruotsin välinen yhteistuotanto kilpailee baltialaisen elokuvan sarjassa. Greenlit Productionsin tuottama elokuva esitetään marraskuussa myös Argentiinassa Mar del Platan festivaalilla; Suomessa ensi-ilta on tammikuussa.

Diivat / Polygraf

Diivat / Polygraf

Dokumenttielokuvien kilpasarjassa on mukana Vesa Kuosmasen ohjaama ja käsikirjoittama Diivat, joka kertoo Suomen ensimmäisten drag-artistien tarinan. Elokuvan on tuottanut Polygraf.

Kansainvälisessä ensi-illassa on myös Metsämarja Aittokosken ohjaama pitkä animaatio Pikkuli ja Tähtipeura. Aittokosken ja Katri Myllyniemen käsikirjoittama ja AittoFlow’n tuottama elokuva kilpailee lastenelokuvien sarjassa. Se on Suomessa parhaillaan teatterilevityksessä.

Suomalaiselokuvat ja vähemmistöyhteistuotannot Tallinnan festivaalilla

Pitkät fiktiot

  • Kauas pilvet karkaavat (1996), ohj. Aki Kaurismäki, tuotanto: Sputnik
  • Lex Julia, ohj. Laura Hyppönen, tuotanto: Greenlit Productions
  • Punaista lunta, ohj. Ilja Rautsi, tuotanto: Bufor

Dokumenttielokuvat

  • Diivat, ohj. Vesa Kuosmanen, tuotanto: Polygraf
  • Kappale kauneinta Suomea – The Beauty of Errors, ohj. Jukka Kärkkäinen, tuotanto: Mouka Filmi
  • Antakaa vuorten elää, ohj. Håvard Bustnes, suomalainen yhteistuottaja: Home River Media
  • Turskakylä, ohj. Guro Saniola Bjerk, suomalainen yhteistuottaja: Wacky Tie Films

Lyhytelokuvat

  • Etäisyyksiä, ohj. Jesse Lähilehto
  • Gap, ohj. Malin Nyqvist, tuotanto: Tekele Productions
  • Sukuloinen, ohj. Vilja Autiokyrö
  • Sekasauna, ohj. Juuso Timonen
  • Uimahalli, ohj. Anni Suikkanen, Toni Kristian Tikkanen
  • Please, ohj. Anna Mantzaris, suomalainen yhteistuottaja: Böhle Studios

PÖFF