Katja Gauriloffin koltansaamenkielinen Je’vida maailmanensi-illassa Tribecassa

19.4.2023

Katja Gauriloffin ohjaama Je’vida kertoo kulttuurin, kielen ja muistojen merkityksestä sekä ennen kaikkea kolttasaamelaisten yhteisöstä pakkosuomalaistamisen puristuksessa.

Je’vida saa maailmanensi-iltansa kesäkuussa New Yorkissa Tribecan elokuvajuhlilla. Se on yksi kahdeksasta elokuvasta kansainvälisten fiktioelokuvien kilpasarjassa. Suomessa elokuva tulee valkokankaille syksyllä 2023 Future Filmin levittämänä.

Maailman ensimmäinen koltansaamenkielinen pitkä elokuva valottaa, millaista kolttasaamelaisten elämä oli ja miten se muuttui pakkosuomalaistamisen aikaan. Kieltä puhuu tänä päivänä enää muutama sata kolttasaamelaista.

Katja Gauriloffin ja Niillas Holmbergin käsikirjoittamassa elokuvassa suomalaistunut kolttasaamelainen Iida saa kuulla tuntemattomalta sisarentyttäreltään Sannalta, että hänen sisarensa on kuollut ja että heidän kotitilansa pohjoisessa pitää myydä. Iida ja Sanna lähtevät yhteiselle matkalle kohti pohjoista. Synnyinmökin muistot tulvahtavat iäkkään Iidan mieleen ja vuosikymmeniä sitten pois tukahdutettu maailma hiipii takaisin. Kun Iida, lapsuudessaan Je’vida, sai vielä olla kotitilalla, elämä oli luonnonläheistä ja yhteisöllistä. Kaikki muuttui kouluun lähettämisen myötä.

Katja Gauriloffin edellinen pitkä elokuva oli Sofi Oksasen romaaniin pohjautuva Baby Jane (2019). Tätä edeltänyt dokumenttielokuva Kuun metsän Kaisa (2016) palkittiin parhaan dokumenttielokuvan Jussi-palkinnolla sekä useilla kansainvälisillä palkinnoilla.

Je’vidan ovat tuottaneet Joonas Berghäll, Satu Majava ja Anna Nuru Oktoberille.

Tribeca Festival