Katsotuimmat näyttelijät Suomessa kymmenen vuoden aikajanalla

3.9.2026

Katsaus elokuvateatterien katsotuimpiin näyttelijöihin viimeisen 55 vuoden ajalta antaa kuvan kunkin hetken suurimmista tähdistä alkaen Vesa-Matti Loirin suvereenista hallinnasta viimeisen kymmenen vuoden Tuntemattoman sotilaan vaikutukseen. 

Kaksi vuotta sitten Suomen elokuvasäätiön sivulla julkaistiin artikkeli, jossa tarkasteltiin menestyneimpien elokuvaohjaajien katsojalukuja kymmenen vuoden aikajanalla. Nyt vastaava pylväsdiagrammikilpavideo on tehty myös keskeisistä näyttelijöistä. Kilpajuoksun voi katsoa alta sekä jutun lopusta.

Ohjaajien osalta kilpavideon tekeminen oli yksinkertaista: suurimmalla osalla elokuvista on vain yksi ohjaaja ja niillä harvoilla, joilla luku on suurempi, on se useimmiten kaksi. Muutamia usean ohjaajan poikkeuksia on, mutta ne ovat harvoin yleisömagneetteja. Näyttelijöiden osalta tilanne on toinen. Pitkissä elokuvissa on usein kymmeniä kreditoituja näyttelijöitä ja siihen päälle vielä yksittäisten kohtausten statistit. Tämän artikkelin kuvaajissa on käytetty IMDb-tietokannan näyttelijätietoja niin, että mukaan on otettu useimmiten kolme keskeisintä näyttelijää kustakin elokuvasta. Valinta perustuu pääasiassa IMDb:n elokuvasivun ”Top Cast”-määrityksen omaaviin näyttelijöihin tai alkukrediittien järjestykseen. Valitut näyttelijät eivät siis ole lähtökohtaisesti elokuvan tunnetuimpia, vaan ne, jotka on IMDb:ssä merkitty keskeisimmiksi. Erityisesti suomalaisten elokuvien osalta tarkastelua näyttelijävalintojen osalta on tehty myös käsin. Valinnat ovat vaikuttaneet järjestään järkeviltä. Esimerkiksi Aku Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan (2017) keskeisiksi näyttelijöiksi oli määritelty Eero Aho, Jussi Vatanen ja Johannes Holopainen. Muutamissa tapauksissa elokuvalle on lisätty käsin neljäs keskeinen näyttelijä tai valintoja on korjattu esimerkiksi elokuvasäätiön keräämien loppuselvityksen tuotantoraporttien perusteella. Neljäs näyttelijä lisättiin keskustelujen ja pohdinnan jälkeen esimerkiksi juurikin Tuntemattomalle sotilaalle: siinä myös Aku Hirviniemi lisättiin keskeisten näyttelijöiden joukkoon. Tämä vaikutti tuloksiin viimeisen kymmenen vuoden osalta merkittävästi. Toinen lisäyksen saanut suuren kokoluokan kotimainen, jolla oli vaikutusta top 10 -sijoihin oli Pahat pojat (2003): Jasper Pääkkönen merkattiin mukaan Peter Franzénin, Niko Saarelan ja Lauri Nurksen veljesjoukkoon. Muitakin lisäyksiä tehtiin, mutta vaikutukset eivät näkyneet top 10 -sijoissa.

Listauksesta on jätetty pois animaatioelokuvat. Tätä puolsi erityisesti se, että koko perheen animaatioita käydään katsomassa usein suomidubbauksella. IMDb:n krediittilistoissa taas on merkitty animaatioelokuvien osalta amerikkalaiset ääninäyttelijät, jopa tapauksissa, joissa elokuvan alkuperäiskieli on jokin muu kuin englanti. Animaatioiden poistaminen vaikutti tuloksiin jonkin verran. Esimerkiksi, jos animaatiot olisi pidetty mukana, olisi Tom Hanks yltänyt hetkellisesti kärkipaikkaan kymmenvuotiskertymäkuvaajassa. Nyt, kun Toy Storyn Woodysta ei tullut krediittejä käy Hanks korkeimmillaan listan toisena. Myös muutama animaatioelokuvien turvin top kympissä piipahtanut näyttelijä ei mahdu nyt missään vaiheessa edes kahdenkymmenen joukkoon.

Kymmenen vuoden kertymä tuo esiin kunkin ajanjakson suurimmat elokuvatähdet

Kuten kaksi vuotta sitten ohjaaja-kilpajuoksukuvaajan kanssa, myös nyt käytettiin kymmenen vuoden katsojakertymää, joka summaa jatkuvana aikasarjana kunkin kymmenvuotisajanjakson näyttelijäkohtaisen katsojakertymän alkaen ajanjaksosta 1.1.1972–31.12.1981.

Kymmenen vuoden aikajana tuo hyvin esiin kunkin hetken suurimmat tähdet. Aikajatkumo on myös sen verran pitkä, ettei video ole yhtä ylös-alas-pomppimista. Nyt jaksoon mahtuu kultakin näyttelijältä useampi elokuva. Kilpajuoksukuvaajassa kymmenen vuoden katsanto on myös järkevämpi verrattuna puhtaasti kaikkien aikojen katsotuimpien näyttelijöiden listaukseen. Sellaisessa videossa top 10 muodostuisi suurilta osin jo 1980-luvulla, jonka jälkeen lähes 40 vuoden ajan katsottaisiin vain, miten pitkän linjan näyttelijät kohentelisivat kokonaistuloksiaan. Kokonaiskatsojalistan kärkisijat löytyvät kuitenkin taulukkomuodosta alempana.

Kuva: Tilastoidun historian ylivoimaisesti katsotuimman näyttelijän Vesa-Matti Loirin viimeiseksi keskeiseksi rooliksi jäi pääosa elokuvassa Elämältä kaiken sain (2015). Sen jälkeen hänet nähtiin vielä pitkässä elokuvassa Mestari Cheng (2019) sekä varsin keskeisessä osassa lyhytelokuvassa Helsinki Mansplaining Massacre (2018). Kuva: Marianna Films /Kalle Ahti

Elokuvasarjojen näyttelijät dominoivat listalla

Video alkaa Vesa-Matti Loirin suvereenilla dominoinnilla. Suurin syy on tietenkin Uuno Turhapuro -elokuvat (1973–2004), jotka keräsivät yhteensä yli 7,2 miljoonaa katsojaa ja olivat erityisen suosittuja 1970- ja 1980-luvulla. Uunon ylivoimaa kuvaa se, että Loirin lisäksi muut useammassa elokuvassa keskeisimmiksi näyttelijöiksi merkityt henkilöt pitävät kuvaajan alkuvuosina hetken jopa kolmea kärkipaikkaa. Uunon vaimoa Elisabet Turhapuroa esittävä Marjatta Raita nousee kokonaissaldossakin tilastoidun historian toiseksi katsotuimmaksi näyttelijäksi. Vuorineuvos Tuuraa esittävä Tapio Hämäläinen mahtuu hänkin kokonaissaldossa kymmenen joukkoon käyden kuvaajassa korkeimmillaan kolmantena. Muista sarjan näyttelijöistä kymmenen kärjessä nähdään myös Spede Pasanen, joka tosin kerää suuren osan katsojistaan myös muista Spede-tuotannoista.

Vesa-Matti Loiri pitää kymmenvuotiskertymän kärkipaikkaa hallussaan peräti 15 vuoden ajan aikajaksoon 1987–1996 asti. Tuolloin Tom Cruise nappaa vihdoin kärkipaikan, kun Loirilta katoaa viimeisten yli puoli miljoonaa katsojaa keränneiden Uuno-elokuvien katsojat ja Cruise saa Sademiehen (1988), Cocktailin (1988) ja muiden 1980-luvun lopun ja 1990-luvun hittien kaveriksi ensimmäisen Mission: Impossible -elokuvan (1996) luvut.

Cruisen ykköspaikka jää selvästi Loiria lyhyemmäksi, kuten kaikkien muidenkin kärkipaikalle yltävien. Yhteensä 12 eri näyttelijää, käyntijärjestyksessä Vesa-Matti Loiri, Tom Cruise, Bruce Willis, Pierce Brosnan, Elijah Wood, Ian McKellen, Daniel Radcliffe, Emma Watson, Rupert Grint, Johnny Depp, Daniel Craig ja Aku Hirviniemi, on ollut, jossain vaiheessa kärkipaikalla. Kuriositeettina mainittakoon, että Harry Potter -elokuvien velhokoulukolmikko (Radcliffe, Watson, Grint) valloittaa kärkipaikan yhdessä neljän vuoden ajanjakson ajaksi (2000–2009 – 2003–2012), jonka jälkeen Watson jatkaa kärjessä yksin vielä vuoden ajan. Watson on myös ainoa naispuolinen näyttelijä, joka on pitänyt kärkipaikkaa hallussaan. Muutenkin naisia on vähän kärkisijoilla.

Listan Top 10 -sijoitukseen yltäneitä näyttelijöitä on yhteensä 72, joista vain 11 on naisia. Heistä Julia Roberts ja Marjatta Raita kävivät korkeimmillaan toisena. Kotimaisista naispuolisista näyttelijöistä on Raidan lisäksi yltänyt top 10:een vain Pamela Tola, joka ylsi korkeimmillaan yhdeksänneksi. Yhteensä 12 suomalaista näyttelijää: Vesa-Matti Loiri (korkeimmillaan 1.), Aku Hirviniemi (1.), Marjatta Raita (2.), Jussi Vatanen (2.), Tapio Hämäläinen (3.), Peter Franzén (3.), Johannes Holopainen (3.), Spede Pasanen (4.), Jasper Pääkkönen (6.), Eero Aho (6.), Martti Suosalo (8.) ja Pamela Tola (9.), vierailee edes jossain vaiheessa top 10:ssä. Listauksessa oli mukana yli 29 000 näyttelijää.

Elokuvasarjat näkyvät vahvasti top 10:ssä ja erityisesti kärkipaikalla käyneiden näyttelijöiden filmografiassa. Kärkipaikalla nähtävistä näyttelijöistä kaikki ovat näytelleet jossain menestyneessä elokuvasarjassa.

Vain Bruce Willisillä (34 %)  ja Tom Cruisella (44 %) katsojaluvuista alle puolet on tullut hittisarjoista. Toista ääripäätä taas edustaa Rubert Grint, joka on kerännyt 100 % katsojaluvuistaan Harry Potter -elokuvista. Muutos on kuitenkin luvassa syksyllä ensi-iltansa saavan Hanna Bergholmin ohjaaman Yön lapsen myötä. Toinen lähes kaikki katsojansa elokuvasarjoista kerännyt näyttelijä on Taru sormusten herrasta, Hobitti ja X-Men -elokuvista tuttu Ian McKellen. Hänellä elokuvasarjojen osuus kokonaiskatsojamäärästään on 99,7 %.

Jo mainittujen elokuvasarjojen lisäksi listalta on helppo bongata James Bondit. Pierce Brosnan ja Daniel Craig ovat pitäneet kärkipaikkaa hallussaan. Kokonaiskatsojamäärissä katsotuin Bond (kun Sean Conneryn alkupään elokuvien tarkat katsojaluvut puuttuvat) Roger Moore ei kärkipaikkaa koskaan saavuttanut, vaikka näytteli seitsemässä yhteensä yli 3,1 miljoonaa katsojaa keränneessä Bond-elokuvassa vuosina 1973–1985. Syynä tähän on tietenkin samaan aikajaksoon osuneet vielä suositummat Uuno Turhapuro -elokuvat.

Kärjessä käyneistä näyttelijöistä Johnny Deppillä on laaja elokuvatuotanto, mutta suurimman osan katsojistaan hän keräsi Pirates of the Caribbean -elokuvista. Aku Hirviniemi on esiintynyt Varasto– ja Luokkokous-elokuvissa. Lisäksi hänet on nähty kahdessa Heinähattu ja Vilttitossu -elokuvassa, joista toisessa, Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset (2017), hänet on merkitty keskeiseksi näyttelijäksi.

Bruce Willis on nähty Die Hardeissa ja esimerkiksi Red-elokuvissa  ja Tom Cruise erityisesti Mission: Impossible -elokuvissa. Suurin osa kaksikon katsojakertymästä on kuitenkin tullut muista kuin elokuvasarjojen elokuvista.

 

Taulukko 1: Kymmenvuotis aikajakson kärjessä käyneiden näyttelijöiden keskeisten elokuvaroolien katsojalukutietoja

Sija kokonais-katsojaluvuissa (1972–2026) Näyttelijä Katsojat yht Katsojat elokuvasarjat Elokuvasarjojen katsojaosuus kokonaiskatsojamäärästä Elokuvia, joissa keskeinen rooli Elokuva elokuvasarjoissa, joissa keskeinen rooli
1 Vesa-Matti Loiri 9 559 074 7 021 236 73,5 % 38 18
3 Tom Cruise 4 719 722 2 081 698 44,1 % 39 12
12 Ian McKellen 3 649 435 3 640 107 99,7 % 12 8
14 Emma Watson 3 425 621 3 036 262 88,6 % 12 8
15 Daniel Craig 3 352 532 3 082 530 91,9 % 16 6
16 Johnny Depp 3 272 106 2 097 711 64,1 % 38 7
17 Aku Hirviniemi 3 207 812 1 663 560 51,9 % 14 7
20 Daniel Radcliffe 3 079 153 3 036 262 98,6 % 11 8
22 Rupert Grint 3 036 262 3 036 262 100,0 % 8 8
23 Bruce Willis 2 988 303 1 021 978 34,2 % 39 7
31 Pierce Brosnan 2 387 814 1 833 877 76,8 % 23 5
33 Elijah Wood 2 299 203 2 107 275 91,7 % 7 3

Välikatsaus tilastohistorian katsotuimpiin näyttelijöihin 

Jos hypätään hetkeksi pois 10-vuotistarkastelusta ja keskitytään katsotuimpiin näyttelijöihin 1972–2026 ylipäätään, saadaan aivan toisen näköinen kärkilista. Näyttelijät ovat pitkän linjan näyttelijöitä, jotka ovat olleet suurissa elokuvissa viimeistään 1980-luvulta alkaen, useimmat jo paljon aiemmin. Kuvaavaa on, että jokaisella top 10:een yltäneellä näyttelijällä, Gandalfia Hobiteissa ja Taru sormusten herrasta -elokuvissa näytellyttä Ian McKelleniä lukuun ottamatta, katsojarikkain vuosi on 1970- tai 1980-luvulla. Syynä on toki se, että pitkän uran näyttelijöillä on ollut aikaa kerätä katsojia vuosikymmeniä. Ehkä tuon ajan näyttelijöillä oli myös enemmän tähtivetovoimaa. Elokuvateatteriin mentiin katsomaan näyttelijän uutta elokuvaa, kun nykyään ilmiö, aihe tai elokuvasarja tuntuu olevan useammin vetovoiman syy. Elokuvasarjojen suuret ensemblet myös aiheuttavat sen, että näyttelijäkrediitit jakautuvat usein elokuvasarjan eri osissa useammalle eri näyttelijälle.

Vesa-Matti Loiri pitää hallussaan ylivoimaista ykköspaikkaa 9,6 miljoonalla katsojalla. Toisin kuin Hollywoodin suuret tähdet, Loiri on esiintynyt näiden pääroolien lisäksi myös lukuisissa pienemmissä rooleissa, joista hän ei tässä saa katsojalukukrediittejä. Yli 600 000 katsojaa kerännyt Pahat pojat jäi tässä listaamatta Loirin elokuviin, kun krediitteihin merkattiin aiemmin mainittu Loirin poikia esittävä nelikko.

Toiselle sijalle yltää useimmissa Turhapuroissa keskeisessä tosin selkeässä sivuroolissa esiintyvä Marjatta Raita. Kolmantena on korkein ulkomainen näyttelijä, ikinuori Tom Cruise. Cruise on näytellyt suurissa elokuvissa 1980-luvun alusta alkaen. Hänkin saavutti katsojarikkaimman vuotensa jo 1989, kun elokuvateattereissa pyörivät mm. Sademies ja Cocktail. Cruise on top 10 näyttelijöistä Loirin ja McKellenin lisäksi ainoa, joka kävi 10-vuotiskuvaajassa jossain vaiheessa kärjessä.

Kuva: Tom Cruise on tilastoidun historian katsotuin ulkomainen näyttelijä Kuvan elokuva: Top Gun: Maverick (2022)

Top 10 ja sen lähituntuma onkin täynnä miehisistä laatuelokuvista tunnettuja näyttelijöitä kuten Robert De Niro, Jack Nicholson, Dustin Hoffman ja Clint Eastwood. Heitä ei ole juurikaan nähty elokuvasarjoissa. De Niro esiintyi nuorena Kummisedän jatko-osassa ja vanhoilla päivillään hänet on nähty Perhe on… (Fockers) -sarjassa. Eastwood oli taas nuorempana Sergio Leonen Dollari-trilogiassa. Nicholsonin ainoa varsinainen jatko-osa on, kun hän palasi esittämään J.J. Gittesiä Chinatown 2:een. Elokuva tosin keräsi tilastojen mukaan vain 11 katsojaa, joten sitä ei varsinaisesti levitetty Suomessa. Sen lisäksi isommista elokuvista ainoa elokuvasarjan osaksi laskettava elokuva on Tim Burtonin Batman, jossa hän esitti Jokeria. Elokuvalla ei ollut kuitenkaan tuolloin vielä jatko-osia (ja esiosatkin 1960-luvun campia) eikä Nicholson palannut sarjaan. Toki top 10:stä löytyy myös elokuvasarjoista tuttuja näyttelijöitä kuten Bondina katsojansa kerännyt Roger Moore, Vuorineuvos Tuurana ahdistunut Tapio Hämäläinen ja Indiana Jonesina ja Han Solona tunnettu Harrison Ford. Erityisesti Ford tunnetaan kuitenkin myös muista rooleistaan. Top 10:n sijalla kahdeksan on ainoa ulkomainen nainen (ja toinen nainen ylipäätään): Meryl Streep. Pitkän uran tehnyt näyttelijä on käynyt 10-vuotiskertymäkuvaajassa korkeimmillaan sijalla kahdeksan. Se kertoo urasta, jossa menestystä on tullut tasaisesti, mutta yksittäisiä huippuvuosia, jolloin oltaisiin kaikkien listojen kärjessä, ei ole. Vastaavuutta on korkeimmillaan sijalla kuusi ja kokonaistilanteessa sijalla 12 olevan Robert De Niron listakehityksessä. Yhteensä 46 näyttelijää on kerännyt yli kahden miljoonan katsojalukukertymän.

Taulukko 2: Katsotuimmat näyttelijät elokuvateatterilevityksessä Suomessa 1972–2026

  Näyttelijä Katsojat yht Elokuvia, joissa keskeinen rooli
1 Vesa-Matti Loiri 9 559 074 38
2 Marjatta Raita 6 663 663 16
3 Tom Cruise 4 719 722 39
4 Harrison Ford 4 692 992 38
5 Roger Moore 4 056 832 23
6 Clint Eastwood 3 786 095 47
7 Tapio Hämäläinen 3 775 159 12
8 Meryl Streep 3 752 645 41
9 Ian McKellen 3 649 435 12
10 Dustin Hoffman 3 608 476 32
11 Jack Nicholson 3 569 401 37
12 Robert De Niro 3 545 328 61
13 Sean Connery 3 478 715 47
14 Emma Watson 3 425 621 12
15 Daniel Craig 3 352 532 16
16 Johnny Depp 3 272 106 38
17 Aku Hirviniemi 3 207 812 14
18 Leonardo DiCaprio 3 198 446 25
19 Tom Hanks 3 133 559 43
20 Daniel Radcliffe 3 079 153 11

Paluu aikajanaan: 1990-luvun kotimaisen elokuvan katsojakadon jälkeen uusi nousu ja kärkisijojen takaisinvaltaus

Aikajanaa seuratessa nähdään tuttu ilmiö: Uuno Turhapuron dominoinnin jälkeen kotimaisella elokuvalla on todella hiljainen 1990-luku. Top 10:ssä ei ole yhtään suomalaista näyttelijää viiteen vuoteen välillä (1989–1998) – (1993–2002). Top 10:n täyttävät suuren budjetin elokuvissa näytelleet miespuoliset Hollywood-tähdet: Bruce Willis, Tom Cruise, Tom Hanks, Arnold Schwarzenegger, Kevin Costner, Harrison Ford ja uudemmista nimistä Titanicin (1997) myötä lopullisesti läpilyönyt Leonardo DiCaprio. Naisista listalla käyvät Julia Roberts ja Titanicin toista pääroolia näytellyt Kate Winslet.

Suomalaisväriä nähdään, kun Peter Franzén nousee listalle Rukajärven tien (1999) ja Pahojen poikien (2003) nostaessa hänet miljoonakerhoon. Samaan aikaan listalle yltää myös Martti Suosalo, jonka ajanjakson lukuisista elokuvista katsotuimmat olivat Rentun ruusu (2001), Kivenpyörittäjän kylä (1995) ja Kulkuri ja joutsen (1999). Kaksikkoa seuraavat muutamaa vuotta myöhemmin Jasper Pääkkönen, joka nähtiin mm. Pahoissa pojissa (2003), Matissa (2006) ja Pahassa maassa (2005) ja Pamela Tola, joka oli niin ikään Pahassa maassa ja lisäksi mm. elokuvissa Tyttö sinä olet tähti (2005) ja Napapiirin sankarit (2010).

Uutta huippua saadaan kuitenkin odottaa Tuntemattomaan sotilaaseen (2017) asti. Vuosituhannen katsotuin elokuva keräsi yli miljoona katsojaa, ja kun elokuvan keskeisistä näyttelijöistä erityisesti Aku Hirviniemi ja Jussi Vatanen nähtiin samoihin aikoihin lukuisissa muissakin suurmenestyksissä, oli kotimaisten näyttelijöiden aika ottaa kärkipaikat takaisin. Hirviniemen muita hittejä ovat olleet Luokkakokous- ja Varasto-elokuvat jatko-osineen sekä yli 400 000 katsojaa kerännyt 21 tapaa pilata avioliitto (2013). Vatanen taas on ollut pääosassa kolmessa ensimmäisessä Napapiirin sankarit -elokuvassa sekä esimerkiksi Kuolleissa lehdissä (2023). Nykytilanteessa kolmantena oleva Johannes Holopainen on tuttu muun muassa Hevi reissusta jatko-osineen. Hänen toiseksi suurin hittinsä on kuitenkin juuri ennen koronasulkua levitykseen tullut Antti Jokisen ohjaama Helene (2020). Eero Ahon tämän hetken listasijoitukseen vaikuttava toinen yli 100 000 katsojan elokuva on niin Kalevala: Kullervon tarina (2025).

Kuva: Tuntemattomassa sotilaassa (2017) on lukuisia keskeisiä roolihahmoja.

Kuka ottaa kärkipaikan seuraavaksi

Ensi vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta Tuntemattoman sotilaan ensi-illasta. Samalla kärkikolmikkona tällä hetkellä olevilta Aku Hirviniemeltä, Jussi Vataselta ja Johannes Holopaiselta sekä seitsemäntenä olevalta Eero Aholta lähtee lähes miljoona katsojaa. Kuka nousee seuraavaksi kärkeen? Hyvin mahdollista on, että kärkipaikka vaihtuu jo seuraavien viikkojen aikana. Jussi Vatanen on vain reilun 100 000 katsojan päässä Hirviniemestä. Vatasen tähdittämiä elokuvia tulee ensi-iltaan nyt reilun viikon sisään peräti kaksi. Huomenna ensi-illassa nähdään Samuli Valkaman ohjaama Presidentin kyyditys ja viikon päästä vuorossa on Klaus Härön Hetki ennen valoa. Jos elokuvat keräävät yhdessä yli 100 000 katsojaa ennen vuodenvaihdetta on ykköspaikka Vatasen. Kärkipaikan hallussapito myös ensi vuonna onkin sitten haastavampaa, mutta mahdollista.

Ykköspaikan potentiaalisia ottajia on monia. Jos nykytilanteella mennään ilman uusia menestyselokuvia, kärkipaikan ottaa ensi vuonna Margot Robbie. Tämä johtuu siitä, että kotimaisen kärkikolmikon lisäksi myös nyt neljäntenä oleva Ryan Gosling menettää merkittävän osan katsojistaan, kun 260 000 katsojaa keränneen tammikuussa 2017 ensi-iltansa saaneen La La Landin katsojat poistuvat kertymäkuvaajasta.

Toinen vaihtoehto on, että Jussi Vatanen pitää loppuvuodesta haltuunsa saamansa kärkipaikan. Kärkipaikan pitäminen vaatisi, että Hetki ennen valoa, Presidentin kyyditys ja muut Vatasen tähdittämät elokuvat keräisivät vielä tänä vuonna yhteensä yli 400 000 katsojaa.

Ehkä todennäköisin tuleva ykkönen löytyykin tämän vuoden hittielokuvista. Elokuussa 2026 top 10 -listalla ponkaisi kaksi uutta nimeä, kun Tom Holland ja Zendaya rynnivät sijoille kahdeksan ja yhdeksän. Spider-Manin roolistaan tunnettu Holland sai keskeisen roolin merkinnän ja katsojat myös vuoden katsotuimmasta elokuvasta The Odyssey. Hänen mahdollista kärkisijalle nousua haittaa kuitenkin se, että Spider-Man: Homecoming (2017) -elokuvan ensi-illasta tulee ensi vuonna täyteen kymmenen vuotta, mikä tarkoittaa lähes 90 000 katsojan katoamista 10-vuotiskertymästä. Hollandilla ei myöskään ole tulossa aivan lähiaikoina uusia elokuvia. Todennäköisempi kärkipaikan nappaaja onkin myös molemmissa tämän vuoden jättihitissä esiintyvä, mutta vain Spider-Manista katsojalukukrediitit diagrammiin keräävä Zendaya. Todennäköisyyttä nostaa se, että loppuvuodesta ensi-iltansa saa kolmas Dyyni-elokuva. Jos ykkössija ei tule vielä ensi vuonna se on hyvin mahdollista vähän myöhemminkin: Zendayan ensimmäiset katsojalukukrediitit ovat tulleet vasta vuonna 2021. Katsojakertymä ei siis voi alkaa pudota kuin aikaisintaan vuonna 2031. Näyttää siis, että todennäköisin seuraava kärkeen nousija on nainen toista kertaa katsojatilastohistorian aikana. Mahdollisesti luvassa on naisten kaksoisjohto. Sitä ei olisi aiemmin nähty.

Kuva: Zendaya nähdään jouluna ensi-iltaan tulevassa kolmannessa Dyyni-elokuvassa. Kuva: Photo Courtesy Warner Bros. Pictures

 

Jos kilpajuoksukuvaaja meni jutun alussa ohi, sen voi katsoa uudestaan alta.