Top 20: Resident Evil avasi katsotuimpana

21.9.2026

Ensi-illassa oli kolme muutakin elokuvaa, joista yksi oli kotimainen Ortotopologian loputtomat alkeet. 

Kuva: Resident Evil, Sony Pictures

Zach Creggerin ohjaama Resident Evil keräsi ensimmäisenä viikonloppunaan 14 986 katsojaa, mikä riitti katsojalistalla selvään kärkisijaan. Uusi Resident Evil on tunnetun pelisarjan kahdeksas elokuva. Suomessa sarjan aiemmista elokuvista on levitetty neljää ensimmäistä ja ne ovat keränneet yhteensä yli 92 000 katsojaa katsotuimman ollessa vuoden 2010 Resident Evil: Afterlife 34 440 katsojalla. Uudesta elokuvasta voikin hyvin tulla sarjan katsotuin.

Creggerin elokuvista taas edellinen Weapons (2025) keräsi reilut 41 000 katsojaa. Se on myös ohjaajan ainoa aiempi elokuva, joka on Suomessa ollut elokuvateatterilevityksessä, sillä läpimurtoelokuva Barbarian (2022) nähtiin vain suoratoistopalvelun kautta.

Viikonlopun toiseksi korkein uutuus oli pitkään julkaisua odottanut ja jopa kokonaan hyllytysuhan alla ollut Dave Greenin ohjaama Kojootti vs. Acme. Animaatiohahmoja ja ihmisnäyttelijöitä yhdistävä komedia keräsi 4695 katsojaa ja avasi kuudentena.

Anthony Marasin ohjaama sotadraama Myrskyn ikkuna keräsi 2654 katsojaa ja avasi yhdeksäntenä.

Levitykseen tuotiin uusi kotimainenkin elokuva: Markku Pölösen ilman elokuvasäätiön rahoitusta valmistunut Ortotopologian loputtomat alkeet keräsi seitsemässä teatterissa 465 katsojaa ja oli 19. katsotuin. Elokuva tuotiin tässä vaiheessa levitykseen vain hyvin rajatussa osassa maata. Laajemman levityksen elokuva saa pikkuhiljaa loppusyksyn aikana saavuttaen suurimmat teatterit vasta joulukuussa. Pölösen kymmenen aiempaa elokuvaa ovat keränneet yhteensä yli 1,4 miljoonaa katsojaa. Niistä katsotuin on 1990-luvun jättihitti Kivenpyörittäjän kylä (1995) lähes 300 000 katsojalla. Suuria yleisömenestyksiä ovat olleet myös Kuningasjätkä (1998), Badding (2000), Oma maa (2018) ja Koirankynnen leikkaaja (2004). Alla lista Pölösen aiempien elokuvien katsojaluvuista ja sen alla taulukko viikonlopun kahdestakymmenestä katsotuimmasta elokuvasta.

Taulukko 1: Markku Pölösen ohjaamien aiempien elokuvien katsojaluvut elokuvateattereissa Suomessa

  Elokuva Katsojat Ensi-ilta Tuotantomaat
1 Kivenpyörittäjän kylä 292 330 17.2.1995 FI
2 Kuningasjätkä 277 407 13.2.1998 FI
3 Badding 219 849 18.8.2000 FI
4 Oma maa 202 277 26.10.2018 FI
5 Koirankynnen leikkaaja 199 634 13.2.2004 FI
6 Hamsterit 63 174 4.1.2023 FI
7 Ralliraita 59 034 27.2.2009 FI
8 Lieksa! 57 091 14.9.2007 FI
9 Emmauksen tiellä 16 179 5.10.2001 FI
10 Onnen maa 14 128 30.4.1993 FI

Taulukko 2: Viikonlopun Top 20

  Elokuva Ensi-ilta Teattereita Katsojat viikonloppuna Katsojat yhteensä Levittäjä Suomalainen tuotantoyhtiö
1 Resident Evil 18.9.2026 76 14 986 14 986 SF FI  
2 Presidentin kyyditys 4.9.2026 116 6 668 47 378 NDSK_FI TACK Films Oy
3 The Odyssey 17.7.2026 41 5 440 352 402 Finnkino FI  
4 Hetki ennen valoa 11.9.2026 121 5 316 25 092 B-Plan Making Movies – Nordberg & Aho Oy
5 Spider-Man: Brand New Day 29.7.2026 45 4 730 259 496 SF FI  
6 Kojootti vs. Acme 18.9.2026 84 4 695 4 695 SF FI  
7 Practical Magic: Lumotut sisaret 11.9.2026 65 2 964 9 902 WB FI  
8 Ryhmä Hau: Dinoelokuva 7.8.2026 63 2 727 67 950 Finnkino FI  
9 Myrskyn ikkuna 18.9.2026 70 2 654 2 819 Cinemanse  
10 Kätyrit & Monsterit 1.7.2026 40 2 448 160 663 Finnkino FI  
11 The Invite 14.8.2026 23 1 179 27 811 SF FI  
12 The Rivals of Amziah King 11.9.2026 35 891 3 832 SF FI  
13 The Uprising 11.9.2026 28 630 3 426 Cinemanse  
14 Insidious: Out of the Further 21.8.2026 21 613 13 210 SF FI  
15 Don’t Look Back in Anger 11.9.2026 19 572 3 613 WDS FI  
16 Toy Story 5 17.6.2026 15 545 88 865 WDS FI  
17 Autofiktio 28.8.2026 13 509 9 803 Cinemanse  
18 Obsession 13.5.2026 10 498 82 365 Finnkino FI  
19 Ortotopologian loputtomat alkeet 18.9.2026 7 465 465 Oy Suomen Filmiteoll Suomen Filmiteollisuus Oy
20 The End of Oak Street 14.8.2026 12 301 19 087 WB FI