Kolme elokuvaa valittu Uutta lasten lyhytelokuvaa -hankkeeseen

20.9.2023

Suomen elokuvasäätiön, AVEKin, Kirkon Mediasäätiön ja Ylen yhteistyöhankkeeseen lähetettiin 38 hakemusta.

Uutta lasten lyhytelokuvaa -hankkeessa haettiin keväällä 2023 näytelmäelokuvia, joiden kohderyhmänä on 10–12-vuotiaat. Hanke käynnistyi kotimaisten elokuvarahoittajien yhteisestä halusta luoda nuorelle yleisölle uutta kotimaista sisältöä. Tavoitteena oli löytää rohkeita ja uudenlaisia, kunnianhimoisia ja uteliaasti suhtautuvia, alkuperäiskäsikirjoitukseen perustuvia elokuvia.

Haku oli suunnattu ammattimaisesti toimiville av-alan kotimaisille tuotantoyhtiöille. Kesällä hankkeen rahoittajia edustava raati haastatteli kahdeksan hakijaa. Niistä valittiin jatkoon kolme hanketta, joista kukin saa 90 000 euron tuotantorahoituksen. Elokuvat esitetään Ylellä loppuvuodesta 2024.

Raati kommentoi työskentelyä: ”Hankkeeseen tuli valtavasti hyviä hakemuksia. Genrepainotteinen elokuva oli vahvasti edustettuna fantasian ja kauhun lajityypeissä. Aiheina ystävyys, perhesuhteet, harrastukset ja luontosuhde korostuivat eniten. Raadin teki iloiseksi se, että haku kiinnosti eritoten aloittelevia kykyjä ja tuotantoyhtiöitä, jolloin se toimii myös tärkeässä tehtävässä uusien tekijöiden saattamisessa kentälle. Valituissa hankkeissa arvostimme eritoten kerronnallista rohkeutta ja ymmärrystä siitä, minkälaiset tarinat ja maailmat kiinnostavat 10­–12-vuotiaita katsojia.”

Valitut hankkeet:

Luola
Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Krista Hannula
Tuotanto: Hanna Kauppi / MRP Matila Röhr Productions
Sijaiskodin nuorten kesäpäivä muuttuu jännittäväksi pelastusoperaatioksi, kun Dali siepataan luolaan, jonne vieras olio on laskeutunut.

Ipanat ilmassa
Ohjaaja: Olli Ilpo Salonen
Käsikirjoittajat: Saana Räntilä, Annalisa Schmuckli
Tuotanto: Saana Räntilä, Annalisa Schmuckli / Empire Pictures
Eräänä päivänä maapallon kaikkien lasten painovoima muuttuu käänteiseksi ja heidän maailmansa kiepahtaa niin, että nyt katto onkin lattia ja lattia onkin katto. Aikuiset näkyvät ylösalaisin yrittäessään edelleen holhota ja määräillä lapsiaan, mutta nyt lapsia ei enää saakaan noin vain kiinni…

Pukuhuone
Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Sebastian Granskog
Tuotanto: Mia Palmgren / Character House
Ala-asteella olevat parhaat ystävät Calle ja Emil joutuvat kohtaamaan heidän suurimman pelkonsa: koulun pukuhuoneen.