Marraskuun 2022 katsotuimmat elokuvat

1.12.2022

Marraskuun oli elokuvissakäyntien osalta varsin hiljainen. Kuun kokonaiskatsojaluku oli 465 612. Katsotuimmaksi elokuvaksi nousi kuun puolivälissä ensi-iltansa saanut Black Panther: Wakanda Forever 65 000 katsojalla.

Syksyn muiden kuukausien tapaan kotimaisuusaste oli myös marraskuussa todella korkea. Kuuden katsotuimman joukossa kotimaisia oli peräti viisi ja yhdentoista joukossa kahdeksan. Yhteensä kotimaisia elokuvia käytiin katsomassa 225 000 kertaa eli 48 % kaikista katsojista.

Aleksi Mäkelän ohjaama Kummeli esittää: Kontio & Parmas -elokuva oli kuukauden toiseksi katsotuin, lähes saman katsojaluvun kerännyt Taru Mäkelän Kulkuset Kulkuset kolmas, Punttikomedia neljäs, Rakkaani merikapteeni viides ja Supermarsu 2 kuudes. Sijoilla 9–11 olivat Kikka!, Häät ennen hautajaisia ja Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä. Lisäksi top 20:sta löytyivät kuun lopussa ensi-iltansa saanut Kupla sekä Hetki lyö.

Vuoden kokonaiskatsojaluku on tällä hetkellä 5,27 miljoonaa katsojaa. Kuuden miljoonan rajan rikkominen vaatii joulukuussa 730 000 katsojan lukeman. Vuoden kotimaisuusaste on tällä hetkellä 26,4 %.

Marraskuussa päivän katsotuimman elokuvan titteli meni kuudelle elokuvalle. Black Panther: Wakanda Forever oli päivän katsotuin peräti 16 päivänä, kuuteen päivään ylsi kuun viimeisiä päiviä, mutta myös ensimmäistä päivää hallinnut Kulkuset kulkuset, viisi ykkösmerkintää meni Kummeli esittää: Kontio & Parmas -elokuvalle. Yksittäisen päivän katsotuimman elokuvan tittelin keräsivät Rakkaani merikapteeni, Disney-animaatio Ihmeellinen maailma sekä erikoisennakossa yhtenä päivänä ollut kohukauhuelokuva Terrifier 2.

 

  Elokuva Katsojat marraskuussa Kokonaiskatsojaluku Ensi-ilta Ohjaaja Tuotantomaa Levittäjä
1 Black Panther: Wakanda Forever 64 973 64 973 9.11.2022 Ryan Coogler US WDS FI
2 Kummeli esittää: Kontio & Parmas -elokuva 38 431 38 457 4.11.2022 Aleksi Mäkelä FI Finnkino FI
3 Kulkuset Kulkuset 38 253 47 460 28.10.2022 Taru Mäkelä FI Nordisk FI
4 Punttikomedia 27 107 61 989 21.10.2022 Aleksi Delikouras FI SF FI
5 Rakkaani merikapteeni 23 633 102 877 30.9.2022 Klaus Härö FI / IE / BE Nordisk FI
6 Supermarsu 2 22 716 114 411 14.10.2022 Joona Tena FI SF FI
7 Smile 17 252 77 841 30.9.2022 Parker Finn US Finnkino FI
8 Black Adam 16 777 47 776 21.10.2022 Jaume Collet-Serra US / CA / NZ / HU WB FI
9 Kikka! 16 223 64 549 12.10.2022 Anna Paavilainen FI Nordisk FI
10 Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä 14 247 184 681 9.9.2022 Mika Kaurismäki FI / DE Nordisk FI
11 Häät ennen hautajaisia 14 140 92 107 23.9.2022 Kari Ketonen FI Finnkino FI
12 Rouva Harris lähtee Pariisiin 13 887 18 208 28.10.2022 Anthony Fabian GB / CA / FR / US / HU / BE Finnkino FI
13 Ticket To Paradise 12 872 62 337 7.10.2022 Ol Parker US / GB Finnkino FI
14 Ystäväni krokotiili 12 048 12 048 4.11.2022 Will Speck, Josh Gordon US SF FI
15 Mimmi Lehmä löytää kotiin 11 669 11 669 11.11.2022 Christian Ryltenius, Tomas Tivemark SE SF FI
16 Suon villi laulu 9 028 130 368 2.9.2022 Olivia Newman US SF FI
17 The Menu 9 020 9 067 18.11.2022 Mark Mylod US WDS FI
18 Ihmeellinen maailma 7 414 7 414 25.11.2022 Don Hall, Qui Nguyen US WDS FI
19 Kupla 6 201 6 421 25.11.2022 Aleksi Salmenperä FI Aurora Studios Oy
20 Hetki lyö 6 017 6 017 11.11.2022 J.-P. Valkeapää FI SFD