Neljä pientä aikuista ja Monica in the South Seas Göteborgin kilpasarjoissa

10.1.2023

Nordic Light -sarjassa esitetään Laupias taksikuski ja Hetki lyö.

Kuva: Monica in the South Seas

Selma Vilhusen ohjaama ja käsikirjoittama draamaelokuva Neljä pientä aikuista sekä Sami Van Ingenin ja Mika Taanilan ohjaama dokumenttielokuva Monica in the South Seas jatkavat maailmanensi-illastaan Rotterdamista kisaamaan suoraan Göteborgiin.

Neljä pientä aikuista on mukana pohjoismaisille elokuville tarkoitetussa Göteborgin pääkilpasarjassa, jonka pääpalkinto on 400 000 Ruotsin kruunua eli noin 38 000 euroa. Elokuva kertoo pariskunnasta, joka päättää avata avioliittonsa muille suhteille.

Monica in the South Seas on mukana pohjoismaisten dokumenttielokuvien kilpailussa. Elokuva perustuu materiaaleihin, joita dokumenttielokuvan pioneeri Robert Flahertyn tytär Monica äänitti ja kuvasi Samoalla tarkoituksenaan tehdä ääniversio isänsä elokuvasta Moana, auringon poika vuodelta 1926.

Laupias taksikuski

Laupias taksikuski, kuvaaja: Orlin Ruevski © Making Movies 2022

Uusia pohjoismaisia elokuvia esittelevässä Nordic Light -sarjassa on mukana Tonislav Hristovin ohjaama Laupias taksikuski, joka aloitti festivaalikiertonsa viime syksynä. Elokuva kertoo Sunny Beachillä työskentelevästä taksikuskista Ivanista, joka yrittää saada kasaan riittävästi rahaa päästäkseen matkustamaan entisen vaimonsa ja poikansa kotimaahan Suomeen. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Kaarle Aho, Tonislav Hristov ja Konstantin Bojanov.

Myös JP Valkeapään ohjaama ja käsikirjoittama Hetki lyö on Nordic Light -sarjassa. Siinä seurataan rikollisperheen seikkailuja Espanjan Aurinkorannikolla. Elokuvan kansainvälinen ensi-ilta oli marraskuussa Tallinnan elokuvajuhlilla.

Festivaalin aikana jaetaan myös pohjoismainen sarjakäsikirjoituspalkinto, Nordisk Film & TV Fond Prize 2023. Suomesta tänä vuonna ehdolla on Matti Kinnusen käsikirjoittama ja ohjaama Rosvopankki, joka julkaistaan keväällä 2023 Elisa Viihde Viaplay -palvelussa. Sarjan toinen käsikirjoittaja on Mikko Reitala. Sarjan on tuottanut Mari Kinnunen Moskito Televisionille. Elokuvasäätiö on tukenut sarjan kehittämistä.

Päivitys 16.1.
Ammattilaisille suunnatussa TV Drama Vision -ohjelmassa on mukana ennakkokatselmuksia tuleviin sarjoihin. Suomesta mukana on tanssin maailmaan sijoittuva Dance Brothers, jota Endemol Shine tuottaa Netflixille ja Ylelle. Sarjan tuottaja ja toinen käsikirjoittaja on Max Malka, pääkäsikirjoittaja on Reeta Ruotsalainen ja sarjan on ohjannut Taito Kawata. Elokuvasäätiö on tukenut kehittämistä.

Päivitys 23.1.
Nordic Film Marketin näytöksissä esitetään Neljä pientä aikuista ja Pamela Tolan ohjaama Järjettömän paska idea. Works-in-Progress-esittelyssä ovat mukana Petri Kotwican Comeback ja Tiina Lymin Myrskyluodon Maija. Discovery-esittelyssä on mukana Helsinki-filmin hanke Mothership, jota käsikirjoittaa Ilona Ahti.

Nuorille elokuvantekijöille suunnattuun Nordic Film Labiin osallistuvat tuottajat Inka Hietala ja Marja Pihlaja. Elokuvasäätiö tukee Nordic Film Labia, jonka tarkoituksena on verkostoitua ja kehittää taiteellisia prosesseja.

Göteborg Film Festival