Peruna, Naurun varjolla ja Yö armahtaa Shanghain elokuvafestivaalilla

kesäkuu 8, 2021

Kiinan tärkeimpiin elokuvatapahtumiin kuuluva festivaali järjestetään 11.–20.6.2021.

Joona Tenan ohjaama komedia Peruna on kansainvälisessä ensi-illassa Shanghain Spectrum: Alternatives -sarjassa. 1600-luvulle sijoittuvassa elokuvassa start-up-henkiset miehet yrittävät tuoda perunaa Suomen markkinoille.

Yellow Film & TV:n tuottaman ja Pekko Pesosen käsikirjoittaman elokuvan rooleissa nähdään mm. Joonas Nordman, Kari Hietalahti, Mikko Penttilä ja Alex Anton. Perunaa esitettiin vuodenvaihteessa ennakkonäytöksissä, joissa se keräsi jo yli 9000 katsojaa. Elokuvan kotimainen ensi-ilta siirtyi kuitenkin koronan vuoksi elokuulle.

Shanghain Spectrum: World Debut -sarjassa esitetään Reetta Aallon ohjaama draamakomedia Naurun varjolla. Aallon esikoispitkä kertoo elämässään hukassa olevasta Mariasta, joka osallistuu stand up -kurssille ja päätyy keikkakiertueelle kolmen muun aloittelijan kanssa.

Anna Ruohosen käsikirjoittaman elokuvan pääosissa ovat Elena Leeve, Joonas Saartamo, Ernest Lawson ja Aino Sirje. Elokuvan on tuottanut Zodiak Finland ja se tuli Suomessa ensi-iltaan viime marraskuussa, juuri ennen elokuvateatterien laajaa sulkua.

Mika Kaurismäen ohjaama korona-ajan draama Yö armahtaa on mukana SIFF Highlights -sarjassa, joka on tarkoitettu tunnettujen ohjaajien uusille elokuville. Helsinkiläisessä Corona-baarissa vuosi sitten keväällä kuvattu elokuva sai maailmanensi-iltansa Tallinnan elokuvajuhlilla loppuvuodesta 2020.

Yö armahtaa kertoo kolmesta kaveruksesta, jotka kokoontuvat koronapandemian sulkemassa baarissa. Elokuvan rooleissa nähdään Timo Torikka, Pertti Sveholm, Kari Heiskanen ja Anu Sinisalo. Sen ensi-ilta Suomessa on näillä näkymin ensi syksynä.

Shanghai International Film Festival