Tammikuun 2026 katsotuimmat elokuvat

2.2.2026

Kuva: Daniel McFadden/Lionsgate

Kotiapulainen keräsi eniten katsojia tammikuussa.

Tammikuussa käytiin elokuvissa yhteensä 608 281 kertaa. Kuukauden katsotuimmaksi elokuvaksi nousi kuun alussa ensi-iltaan tullut Paul Feigin ohjaama ja Sydney Sweeneyn, Amanda Seyfriedin, Michele Morronen ja Brandon Sklenarin tähdittämä trilleri Kotiapulainen. Elokuva keräsi tammikuussa yli 88 000 katsojaa ja lähestyy kokonaiskatsojaluvuissa jo 100 000 katsojan rajaa.

Toiseksi katsotuin elokuva oli joulukuun puolivälissä ensi-iltansa saanut Avatar: Fire and Ash. Elokuva keräsi tammikuussa 71 500 katsojaa ja yhteensä sillä on kasassa jo lähes 175 000 katsojaa.

Kotimaisten elokuvien katsojamäärä oli tammikuussa 219 040 katsojaa ja katsojaosuus 36,0 %. Katsotuin kotimainen ja kuukauden kolmanneksi katsotuin elokuva ylipäätään oli tammikuun puolessa välissä ensi-iltaan tullut ja siitä lähtien listaa pääosin hallinnut Kalevala: Kullervon tarina. Kullervon tarinan lisäksi tammikuussa katsottiin joulupäivänä ensi-iltansa saaneita kotimaisia elokuvia Teräsleidit – kuin viimeistä päivää (neljäs), Terapia (kuudes) ja Supermarsu ja suuri huijaus (seitsemäs). Lisäksi top 20:stä löytyi vielä kaksi kotimaista jatko-osaa, kun Sisu 2 oli 16. ja ennakoissa esitetty Luottomies-elokuva: Lepoloma 18.

Hyvistä sijoituksista ja korkeasta kotimaisuusasteesta huolimatta kotimaisten elokuvien katsojamäärä oli koronan jälkeisen ajanjakson alhaisin. Viime vuodesta jäätiin vain muutama tuhat katsojaa, mutta toissavuoden supertammikuusta jäätiin yli 100 000 katsojaa ja kolmannes katsojista. Myös kolme vuotta sitten kotimaisia elokuviin myytiin tammikuussa yli 50 000 lippua enemmän. Koronaa edeltävien vuosien kotimaisten elokuvien keskimääräinen kokonaiskatsojamäärä oli reilut 40 000 katsojaa suurempi kuin tänä vuonna.

Muutenkin kuukauden kokonaiskatsojaluku jäi sekä viime vuosien, että koronaa edeltävien tammikuiden luvuista. Luku on 13,3 % pienempi kuin kolmena edellisenä vuonna keskimäärin ja 30,3 % pienempi kuin koronaa edeltävän ajan viiden vuoden keskiarvo.

Kalevala: Kullervon tarina keräsi eniten päivän katsotuimman elokuvan titteleitä.

Kotiapulainen oli kuukauden katsotuin elokuva, mutta eniten päivän katsotuimman elokuvan titteleitä keräsi kuun puolivälissä teattereihin tuotu Kalevala: Kullervon tarina. Sille ykköspäiviä kertyi peräti 13. Kotiapulainen oli katsotuin seitsemänä päivänä, Avatar 3 viitenä ja Teräsleidit 2 kolmena. Lisäksi yksittäisen päivän katsotuimman elokuvan tittelin nappasivat ensi-iltapäivinään Marty Supreme – unelmoi isosti ja 28 vuotta myöhemmin: Luutemppeli. Päivän katsotuin oli myös pidennetty versio elokuvasta Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit (2001).

Tuttuun tapaan elokuvissa katsottiin pääosin suomen- ja englanninkielisiä elokuvia. Kuukauden kahdeksanneksi katsotuimmaksi elokuvaksi nousi kuitenkin korealaiselokuva No Other Choice. Lisäksi top 20:stä löytyy sijalta kaksikymmentä ranskalaiselokuva Yksityinen elämä.

  Elokuva Katsojat tammikuussa Kokonaiskatsojaluku Ensi-ilta Ohjaaja Tuotantomaa Levittäjä
1 Kotiapulainen 88 185 90 215 2.1.2026 Paul Feig US NDSK_FI
2 Avatar: Fire and Ash 71 473 172 944 17.12.2025 James Cameron US WDS FI
3 Kalevala: Kullervon tarina 67 794 73 776 16.1.2026 Antti J. Jokinen FI SF FI
4 Teräsleidit – kuin viimeistä päivää 55 936 84 884 25.12.2025 Pamela Tola FI SF FI
5 Zootropolis – Eläinten kaupunki 2 50 354 172 043 28.11.2025 Jared Bush, Byron Howard US WDS FI
6 Terapia 44 014 65 656 25.12.2025 Paavo Westerberg FI Finnkino FI
7 Supermarsu ja suuri huijaus 26 748 46 810 25.12.2025 Joona Tena FI SF FI
8 No Other Choice 22 477 22 796 2.1.2026 Park Chan-wook KR Mondo
9 Paavo Pesusieni: Syvän meren seikkailu 21 170 37 005 25.12.2025 Derek Drymon US Finnkino FI
10 Marty Supreme – unelmoi isosti 19 730 19 730 23.1.2026 Josh Safdie US NDSK_FI
11 Sydäntalvi 18 651 46 047 12.12.2025 Brian Kirk DE / CA / US Cinemanse
12 Nuremberg 10 108 38 220 28.11.2025 James Vanderbilt US / HU SF FI
13 Anaconda 8 976 15 536 25.12.2025 Tom Gormican US SF FI
14 The Salt Path 7 364 7 364 9.1.2026 Marianne Elliott GB Cinemanse
15 Five Nights at Freddy’s 2 6 576 67 432 5.12.2025 Emma Tammi US Finnkino FI
16 Sisu 2 6 556 154 227 22.10.2025 Jalmari Helander FI / US SF FI
17 Wicked: For Good 5 613 58 106 21.11.2025 Jon M. Chu US Finnkino FI
18 Luottomies-elokuva: Lepoloma 5 551 5 551 4.2.2026 Kari Ketonen FI Finnkino FI
19 Now You See Me: Now You Don’t 4 996 43 352 14.11.2025 Ruben Fleischer US NDSK_FI
20 Yksityinen elämä 4 657 17 799 5.12.2025 Rebecca Zlotowski FR Future Film