Tia Kouvon Mummola ensi-illassa Berlinalessa

23.1.2023

Kouvon esikoispitkä on ensimmäinen suomalaiselokuva Berlinalen Encounters-kilpasarjassa.

Kuva: Sami Kuokkanen / Elokuvayhtiö Aamu

Tia Kouvon käsikirjoittama ja ohjaama Mummola (engl. Family Time) perustuu Kouvon samannimiseen lyhytelokuvaan. Joulunaikaan sijoittuvassa elokuvassa tutkitaan humoristisesti perhedynamiikkaa. Elokuvassa näyttelevät Ria Kataja, Elina Knihtilä, Leena Uotila, Tom Wentzel ja Jarkko Pajunen.

Encounters on pitkille fiktio- ja dokumenttielokuville suunnattu sarja, jonka painopisteenä on perinteistä elokuvakerrontaa ja -estetiikkaa haastavat, omaperäiset elokuvat. Sarjan palkintoja ovat parhaan elokuvan ja ohjaajan palkinnot sekä jury-palkinto. Tänä vuonna sarjaan valittiin 16 elokuvaa, joista kolme on esikoisteoksia.

Mummolan ovat tuottaneet Jussi Rantamäki ja Emilia Haukka Elokuvayhtiö Aamulle, jonka aiempia festivaalimenestyksiä ovat mm. Mikko Myllylahden Metsurin tarina (2022), Juho Kuosmasen Hytti nro 6 (2021) ja Hamy Ramezanin Ensilumi (2021).

Mummolan kansainvälinen myyntiyhtiö on saksalainen The Match Factory. Aurora Studios levittää elokuvan Suomessa loppuvuodesta.

Berlinale järjestetään 16.–26.2.2023. Suomen elokuvasäätiö osallistuu Berlinalen yhteydessä järjestettävään European Film Marketiin osana Scandinavian Films -katto-organisaatiota. European Film Marketin sarjapuolella Co-Pro Series -tapahtumassa ReelMedia pitchaa AJ Annilan ohjaamaa ja Brendan Foleyn käsikirjoittamaa Tipping Point -sarjaa.

Joulukuussa julkistettiin European Shooting Stars -näyttelijät, joiden joukossa on Suomesta Alina Tomnikov. European Shooting Stars -gaala järjestetään Berlinalessa 20.2.2023. 

Berlinale