Top 20: 100 litraa sahtia nousi vuoden katsotuimmaksi kotimaiseksi

Kotimaiset elokuvat ovat keränneet yli miljoona katsojaa tänä vuonna.
Viikkolistan kärkisijalla jatkoi jo viidettä viikkoa Minecraft-elokuva. Viikonloppuna 14 524 katsojaa kerännyt elokuva ylitti lauantaina 300 000 katsojan rajan ensimmäisenä elokuvana tänä vuonna. Edellinen rajan ylittänyt elokuva oli viime kesän hitti Inside Out – mielen sopukoissa 2.
Teemu Nikin ohjaama 100 litraa sahtia taas nousi perjantaina vuoden katsotuimmaksi kotimaiseksi ohi Risto Räppääjän ja kaksoisolennon. Sahti on kerännyt jo yli 180 000 katsojaa ja oli viikonlopun kolmanneksi katsotuin 9 867 katsojalla.
Perjantaina ylittyi myös miljoonan katsojan raja vuonna 2025 kotimaisiin elokuviin myytyjen elokuvateatterilippujen osalta. Kuusi kotimaista elokuvaa on ylittänyt tänä vuonna jo 100 000 katsojan rajan. Yhteensä rajan ylittäneitä elokuvia on kahdeksan. Vuosilistaa voi seurata täältä.
Viikonloppu tarjosi vain kaksi ensi-iltaa, joista toinen tuli levitykseen jo viime keskiviikkona. Jake Schreierin ohjaama Marvel-elokuva Thurderbolts* keräsi viikonloppuna 11 243 (yhteensä ensi-illan jälkeen 17 658) katsojaa ja oli viikonlopun toiseksi katsotuin.
Viikonlopun toinen ensi-ilta oli Egil Pedersenin ohjaama Pohjois-Norjaan sijoittuva saamelaiselokuva Biru Unjárga – Fucking Uuniemi, joka keräsi 14 teatterissa 116 katsojaa.
Paavin valinnasta kertova Conclave jatkoi nousuaan listalla ja oli viikonlopun seitsemänneksi katsotuin.
Hyvän tuloksen tekoa jatkoi myös latvialais-belgialais-ranskalainen animaatio Flow. Kärkiviisikossa pitkään keikkunut elokuva keräsi viikonloppuna 2 403 katsojaa ja ylitti samalla 30 000 katsojan rajan.
Elokuva | Ensi-ilta | Teattereita | Katsojat viikonloppuna | Katsojat yhteensä | Levittäjä | |
1 | Minecraft-elokuva | 4.4.2025 | 104 | 14 524 | 309 742 | WB FI |
2 | Thunderbolts* | 30.4.2025 | 89 | 11 243 | 17 658 | WDS FI |
3 | 100 litraa sahtia | 28.3.2025 | 100 | 9 867 | 182 901 | Finnkino FI |
4 | Sinners | 16.4.2025 | 35 | 2 713 | 15 004 | WB FI |
5 | Flow | 28.3.2025 | 50 | 2 403 | 31 383 | ELKE ry |
6 | Until Dawn | 25.4.2025 | 48 | 2 334 | 10 027 | SF FI |
7 | Conclave | 20.12.2024 | 30 | 1 869 | 57 533 | SF FI |
8 | The Amateur | 11.4.2025 | 35 | 1 817 | 20 116 | WDS FI |
9 | The Accountant 2 | 25.4.2025 | 47 | 1 727 | 7 463 | WB FI |
10 | Orenda | 18.4.2025 | 62 | 1 424 | 15 591 | B-Plan |
11 | Queer | 25.4.2025 | 31 | 1 174 | 4 583 | ELKE ry |
12 | Risto Räppääjä ja kaksoisolento | 14.2.2025 | 26 | 1 094 | 174 574 | Nordisk FI |
13 | Black Bag | 17.4.2025 | 36 | 1 070 | 8 647 | Finnkino FI |
14 | Lumikki | 21.3.2025 | 21 | 729 | 34 234 | WDS FI |
15 | Valitut | 21.3.2025 | 12 | 421 | 19 607 | B-Plan |
16 | Drop | 11.4.2025 | 16 | 384 | 7 181 | Finnkino FI |
17 | A Working Man | 28.3.2025 | 15 | 369 | 16 042 | WB FI |
18 | Kesäkirja | 31.1.2025 | 10 | 288 | 113 660 | SF FI |
19 | Paddington seikkailee | 24.1.2025 | 8 | 267 | 88 658 | SF FI |
20 | Mickey 17 | 7.3.2025 | 9 | 258 | 36 344 | WB FI |