Top 20: Barbie paransi tulostaan ja nappaa tällä viikolla vuoden katsotuimman elokuvan tittelin

31.7.2023

Greta Gerwickin ohjaama Barbie rikkoi toisena viikonloppunaan viikon takaisen vuoden parhaimman viikonlopputuloksen ennätyksensä. Katsojia kertyi nyt 73 865 ja parannusta tuli viime viikonloppuun reilut viisi prosenttia. Barbie menestyi myös arkipäivinä poikkeuksellisen hyvin keräten silloinkin katsojia yli 20 000 katsojan päiväkeskiarvolla. Kymmenen päivää ensi-iltansa jälkeen elokuvalla on jo lähes 235 000 katsojaa. Vuosilistalla se on noussut jo toiseksi ja ykköspaikan se saavuttaa tällä viikolla.

Myös Christopher Nolanin Oppenheimer jatkaa todella vahvan tuloksen tekemistä. Kolmituntinen draamaelokuva keräsi toisena viikonloppunaan 43 783 katsojaa. Yhteensä sillä on katsojia jo 144 300.

Vertailtaessa viime vuosien parhaimpia katsojalukuavauksia ensimmäiseltä kymmeneltä päivältä nousee Barbie kärjen tuntumaan. Viimeisen reilun kuuden vuoden aikana ensi-iltansa saaneista elokuvista sen avaus on kuudenneksi paras. Myös Oppenheimerin ensimmäisen kymmenen päivän tulos on selvästi parempi kuin minkään koronan jälkeisen ensi-illan tulos 007 No Time to Dieta ja Barbieta lukuun ottamatta. Ennen vuotta 2017 on pääasiassa tiedossa vain viikkotasoista tietoa. Esimerkiksi tilastoidun historian katsotuin elokuva Titanic keräsi ensimmäisen kahden viikon aikana 194 160 katsojaa.

Taulukko: Kymmenen ensimmäisen päivän parhaimmat avaustulokset 2017 – 2023 *
1 Tuntematon sotilas (2017) 316 574
2 Frozen 2 (2019) 296 853
3 007 No Time to Die (2022) 256 285
4 Star Wars: The Last Jedi (2017) 234 457
5 Star Wars: The Rise of Skywalker (2019) 233 246
6 Barbie (2023) 230 290
7 Avengers: Endgame (2019) 203 433
  • Ei sisällä ennakkonäytösten katsojia

Viikonlopun ensi-illoista ranskalainen animaatioelokuva Taru pienistä sankareista avasi kuudentena 1588 katsojalla, intialainen Rocky Aur Rani Kii Prem Kahaani keräsi 327 katsojaa ja oli 14. katsotuin. Lisäksi ensi-iltaan tuli D. Smithin ohjaama dokumenttielokuva Kokomo City. Se keräsi kahdessa salissa 49 katsojaa.

Viikonlopun top 20
  Elokuva Ensi-ilta Saleja Katsojat viikonloppuna Katsojat yhteensä Levittäjä
1 Barbie 21.7.2023 109 73 865 234 862 WB FI
2 Oppenheimer 21.7.2023 103 43 783 144 291 Finnkino FI
3 Mission: Impossible – Dead Reckoning Part One 12.7.2023 68 9 697 90 240 Finnkino FI
4 Indiana Jones and the Dial of Destiny 28.6.2023 70 7 218 190 826 WDS FI
5 Elemental 7.7.2023 63 6 944 65 537 WDS FI
6 Taru pienistä sankareista 28.7.2023 48 1 588 1 588 Cinemanse
7 No Hard Feelings 5.7.2023 30 1 393 21 386 SF FI
8 The Super Mario Bros. Movie 6.4.2023 18 888 278 993 Finnkino FI
9 Insidious: The Red Door 7.7.2023 18 739 10 055 SF FI
10 Riku Haikara ja jalokiven arvoitus 21.7.2023 38 688 2 896 SF FI
11 Pieni merenneito 25.5.2023 26 671 106 126 WDS FI
12 Spider-Man: Across the Spider-verse 31.5.2023 15 517 68 466 SF FI
13 Ruby – Teini-ikäinen merihirviö 28.6.2023 16 377 24 898 Finnkino FI
14 Rocky Aur Rani Kii Prem Kahaani 27.7.2023 5 327 327 Finbolly
15 Fast & Furious X 17.5.2023 12 309 103 103 Finnkino FI
16 Risto Räppääjä ja villi kone 17.2.2023 4 269 201 712 Nordisk FI
17 Aftersun 14.4.2023 2 231 36 519 Cinemanse
18 Asteroid City 9.6.2023 6 221 21 598 Finnkino FI
19 Transformers: Rise of the Beasts 7.6.2023 9 167 32 215 Finnkino FI
20 Guardians of the Galaxy Vol. 3 3.5.2023 4 148 110 428 WDS FI