Top 20: Lauantain Suuri leffapäivä toi jälleen vuoden kovimman päiväkohtaisen katsojatuloksen

31.8.2026

Ensi-illassa oli pitkän linjan tekijöiden uutuuksia ja kotimainen dokumenttielokuva.

Kuva: Päivien lumo / Avanton Productions Oy

Lauantaina vietettiin neljättä kertaa suurta leffapäivää, jolloin elokuvateatterien liput sai puoleen hintaan lähes kaikissa Suomen elokuvateattereissa. Päivän kokonaiskatsojamäärä oli liki 60 000, mikä riitti vuoden parhaimman yksittäisen päivän katsojaluvun tittelin saavuttamiseen. Edellinen ennätys oli ystävänpäivältä 14.2., jolloin ensi-illassa olleen Humisevan harjun ensi-illan ja reilun viikon ohjelmistossa olleen Luottomies-elokuva: Lepoloman johdolla elokuvat keräsivät yli 52 000 katsojaa. Suuri leffapäivä on ollut aiemmin kaksi kertaa huhtikuussa (2023 ja 2025) ja kerran marraskuussa (2024). Ensimmäinen leffapäivä jäi reilut sata katsojaa 70 000 katsojasta, toisena vuonna luku oli reilusti yli 75 000 ja viime vuonna vajaat 67 000. Kaikki niistä olivat vuoden parhaimpia päivätuloksia.

Hyvä yksittäinen päivä näkyi myös viikonloppulistalla elokuvien viikonloppukatsojalukujen nousuna viime viikonlopusta. Kärjessä jatkoivat tutut nimet. Järjestys kuitenkin vaihtui jälleen: Spider-Man palasi listaykköseksi. The Odyssey oli toinen ja Ryhmä Hau kolmas. Edellisestä viikonlopusta huiman parannuksen tehnyt Kätyrit & Monsterit nousi neljänneksi. Samalla elokuva ylitti 150 000 katsojan rajan.

Viikonloppuna tuli ensi-iltaan kuusi elokuvaa, joista yksi oli tosin uusintaensi-ilta.

Ensi-illoista parhaiten avasi Ridley Scottin The Dog Stars. Postapokalyptinen trilleri keräsi 4 877 katsojaa ja avasi viidentenä. Elokuva on jo 29. Ridley Scottin ohjaus Suomen elokuvateatterilevityksessä. Hänen suurin hittinsä on vuoden 2000 parhaan elokuvan Oscarinkin voittanut Gladiator, joka keräsi yli 200 000 katsojaa. Yhteensä Scottin elokuvat ovat keränneet yli 1,9 miljoonaa katsojaa. Alla lista ohjaajan aiempien elokuvien katsojaluvuista.

Taulukko 1: Ridley Scottin aiempien elokuvien katsojaluvut elokuvateatterilevityksessä Suomessa

  Elokuva Katsojat Julkaisuvuosi Ensi-ilta Tuotantomaat
1 Gladiator 217 841 2000 19.5.2000 US
2 Hannibal 165 171 2001 23.2.2001 US
3 Musta sade 147 769 1989 26.1.1990 US
4 Thelma & Louise 141 871 1991 1.11.1991 US
5 Yksin Marsissa 125 357 2015 9.10.2015 US / GB
6 Gladiator II 123 327 2024 15.11.2024 US / GB
7 Napoleon 118 827 2023 22.11.2023 GB / US
8 Blade Runner 111 100 1982 1.10.1982 US
9 Prometheus 103 229 2012 1.6.2012 US
10 Robin Hood 89 104 2010 12.5.2010 US
11 Kingdom of Heaven – Taivas maan päällä 85 231 2005 4.5.2005 GB / US
12 Alien – kahdeksas matkustaja 78 875 1979 26.10.1979 GB
13 Alien: Covenant 59 264 2017 17.5.2017 US / GB
14 Exodus: Gods and Kings 59 054 2014 26.12.2014 GB / US
15 American Gangster 49 530 2007 25.1.2008 US
16 House of Gucci 47 708 2021 3.12.2021 CA / US
17 Isku Mogadishuun 42 163 2001 1.3.2002 US
18 Erään murhan varjossa 36 605 1987 29.4.1988 US
19 A Good Year – Mainio vuosi 28 420 2006 10.11.2006 US
20 The Counselor 18 416 2013 15.11.2013 US
21 Valheiden verkko 14 249 2008 28.11.2008 US
22 Pelimiehet 11 026 2003 2.1.2004 US
23 Sotilas Jane 9 197 1997 1.5.1998 US
24 All the Money in the World 7 617 2017 12.1.2018 US / IT / GB
25 The Last Duel 7 201 2021 15.10.2021 US / GB
26 1492 – paratiisin valloitus 5 413 1992 27.11.1992 FR / ES / GB / US
27 Legenda 3 652 1985 1.11.1985 US
28 Kaksintaistelijat 1 631 1977 26.5.1978 GB

Toinen pitkän linjan ohjaaja Pedro Almodóvar avasi uudella Autofiktio elokuvallaan sijalla 10. Elokuva on ohjaajan 22. Suomessa ensi-iltansa saanut pitkä elokuva. Lisäksi ohjaajan elokuvia on nähty arkistonäytöksissä ja kaksi lyhytelokuvaakin on ollut rajatussa levityksessä. Almodóvarin elokuvista Volver – Paluu (2006) on katsotuin 86 000 katsojalla. Yhteensä espanjalaisohjaajan elokuvat ovat keränneet lähes 750 000 katsojaa. Se on kolmannes kaikkien espanjankielisien elokuvien kokonaiskatsojamäärästä tilastoidun historian ajalta (1972–). Almodóvar onkin vuodesta 1972 alkaneen katsojatilastoinnin ajan ylivoimaisesti katsotuin espanjankielinen ohjaaja. Kymmenenestä katsotuimmasta espanjankielisestä elokuvasta kuusi on hänen ohjaamiaan. Edellistä englanninkielistä The Room Next Door (2024) -elokuvaa lukuun ottamatta ohjaajan elokuvat ovat olleet espanjankielisiä. Alla lista ohjaajan aiempien elokuvien katsojaluvuista Suomessa.

Taulukko 2: Pedro Almodóvarin aiempien elokuvien katsojaluvut elokuvateatterilevityksessä Suomessa

  Elokuva Katsojat Julkaisuvuosi Ensi-ilta Tuotantomaat Lisätieto
1 Volver – Paluu 86 015 2006 1.9.2006 ES  
2 Kaikki äidistäni 77 968 1999 17.12.1999 ES  
3 Puhu hänelle 74 131 2002 11.10.2002 ES  
4 Huono kasvatus 55 048 2004 24.9.2004 ES  
5 Naisia hermoromahduksen partaalla 51 934 1988 23.12.1988 ES  
6 Kärsimys ja kunnia 49 061 2019 30.8.2019 ES  
7 Matador 42 188 1986 8.1.1988 ES  
8 Sido minut, ota minut 36 176 1989 14.9.1990 ES  
9 Korkeat korot 34 177 1991 10.7.1992 ES  
10 Särkyneet syleilyt 32 658 2009 14.8.2009 ES  
11 The Room Next Door 31 916 2024 1.11.2024 ES / US  
12 Iho jossa elän 31 307 2011 14.10.2011 ES  
13 Julieta 29 040 2016 12.8.2016 ES  
14 Lihan värinä 22 570 1997 25.12.1998 ES / FR  
15 Matkarakastajat 22 450 2013 19.7.2013 ES  
16 Intohimojen labyrintti 19 460 1982 10.8.1990 ES  
17 Rinnakkaiset äidit 18 658 2021 4.3.2022 ES  
18 Salaisuuteni kukka 10 452 1995 19.4.1996 ES / FR  
19 Intohimon laki 8 545 1987 11.7.1997 ES  
20 Kika 6 809 1993 7.10.1994 ES  
21 Strange Way of Life 1 644 2023 27.10.2023 ES / FR Lyhytelokuva
22 The Human Voice 221 2020   ES Lyhytelokuva / Erikoisnäytös/ Ei varsinaista ensi-iltaa
23 Pepi, Luci, Bom ja muut tytöt 187 1980 3.12.1993 ES  
24 Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän?!! 83 1984   ES Arkistonäytös
25 Yön sisaret 62 1983   ES Arkistonäytös

 

Muista ensi-illoista sijalla yhdeksän avasi 2 629 katsojaa kerännyt Will Gluckin One Night Only. Se on ohjaajan kuudes elokuva Suomen elokuvateattereissa. Elokuvista katsotuin on Anyone But You (2023) liki 84 000 katsojalla.

Vuoden 2006 Pixar-hitti Autot tuli uudelleen ensi-iltaan ja keräsi 2 068 katsojaa (yhteensä 234 418), mikä riitti 12. sijaan. Sarjan elokuvista suosituin Suomessa on ollut trilogian toinen osa yli 253 000 katsojasaaliilla.

Top 20 -listan ulkopuolella oli vielä kaksi ensi-iltaa: Lucile Hadzihalilovicin The Ice Tower keräsi 19 teatterissa 327 katsojaa. Elokuva on vahvaa kulttimainetta nauttivalta ohjaajalta vasta toinen Suomessa varsinaisen ensi-iltansa saanut elokuva. Edellinen levitykseen päässyt elokuva Innocence (2004, Suomen ensi-ilta 2005) keräsi 6 851 katsojaa (ei sisällä festivaalikatsojia).

Viikonlopun kotimainen ensi-ilta oli Karin Pennasen ohjaama esseemäinen dokumenttielokuva Päivien lumo (kuva). Se keräsi 16 teatterissa 247 katsojaa. Tallinnan Black Night Film Festivaaleilla jo viime vuoden marraskuussa ensiesityksensä saanut elokuva on nähty tänä vuonna Suomessa DocPointissa, Tampereen elokuvajuhlilla ja Espoo Cinéssa. Tämän vuoden festivaalien katsojaluvut eivät ole vielä Suomen elokuvasäätiön tiedossa.

 

Taulukko 3: Viikonlopun Top 20 -lista

  Elokuva Ensi-ilta Teattereita Katsojat viikonloppuna Katsojat yhteensä Levittäjä Suomalainen tuotantoyhtiö
1 Spider-Man: Brand New Day 29.7.2026 86 16 996 230 648 SF FI  
2 The Odyssey 17.7.2026 79 15 135 317 029 Finnkino FI  
3 Ryhmä Hau: Dinoelokuva 7.8.2026 95 9 059 54 696 Finnkino FI  
4 Kätyrit & Monsterit 1.7.2026 71 6 129 151 706 Finnkino FI  
5 Dog Stars 28.8.2026 80 4 877 4 877 WDS FI  
6 The Invite 14.8.2026 50 3 415 18 471 SF FI  
7 Insidious: Out of the Further 21.8.2026 40 3 072 7 333 SF FI  
8 Mutiny – lavastettu syylliseksi 21.8.2026 54 2 966 7 846 NDSK_FI  
9 One Night Only 28.8.2026 67 2 629 2 629 Finnkino FI  
10 Autofiktio 28.8.2026 47 2 598 2 661 Cinemanse  
11 The End of Oak Street 14.8.2026 47 2 511 15 765 WB FI  
12 Autot (re-release) 25.8.2006 40 2 068 234 418 WDS FI  
13 Marsupilami 21.8.2026 51 1 968 3 755 Cinemanse  
14 Spa Weekend 21.8.2026 57 1 807 5 547 NDSK_FI  
15 Obsession 13.5.2026 22 1 789 79 114 Finnkino FI  
16 Toy Story 5 17.6.2026 24 1 421 86 890 WDS FI  
17 Vaiana 10.7.2026 13 558 30 028 WDS FI  
18 Laula minulle Arja! 14.8.2026 40 517 5 519 NDSK_FI Yellow Film & TV
19 Teenage Sex and Death at Camp Miasma 7.8.2026 13 460 5 106 ELKE ry  
20 Backrooms 29.5.2026 6 446 86 445 NDSK_FI