Zootropolis – Eläinten kaupunki 2 nappasi ykkössijan.

1.12.2025

Ensi-illassa oli seitsemän elokuvaa.

Jared Bushin ja Byron Howardin ohjaama animaatioelokuva Zootropolis – Eläinten kaupunki 2 keräsi ensi-iltaviikonloppunaan 26 059 katsojaa ja avasi ylivoimaisena ykkösenä. Ensimmäinen Zootropolis – Eläinten kaupunki (2016) keräsi aikoinaan 146 519 katsojaa.

Toiseksi korkein ensi-ilta oli sijalle viisi yltänyt James Vanderbiltin ohjaama Nürnbergin oikeudenkäynteihin sijoittuva yhdysvaltalaiselokuva Nuremberg. Se keräsi 4 785 katsojaa.

Näyttelijänä paremmin tunnettu Scarlett Johansson debytoi pitkän elokuvan ohjaajana elokuvalla Eleanor the Great. Pääosissa nähdään 96-vuotta täyttänyt June Squibb sekä Erin Kellyman. Elokuva keräsi 1 187 katsojaa ja oli yhdestoista.

Derek Cianfrancen Roofman – Kattokeikkailija keräsi 976 katsojaa ja oli kolmastoista. Elokuva nähtiin toissaviikolla Night Visions -festivaalilla. Festivaalin luvut eivät ole vielä elokuvasäätiön tiedossa eikä niitä ole mukana elokuvan kokonaiskatsojaluvuissa.

Lisäksi Top 20:n ulkopuolelta löytyi peräti kolme ensi-iltaa. David Freynen ohjaama Eternity keräsi 250 katsojaa 19 teatterissa ja Penelope Spheerisin ohjaama musiikkidokumenttielokuva The Decline of Western Civilization Part II: The Metal Years vuodelta 1988 neljässä teatterissa 30 katsojaa.

Viikonlopun kotimainen ensi-ilta oli Oskari Pastilan ohjaama dokumenttielokuva The AlphabetMan. Se keräsi kolmessa teatterissa 178 katsojaa. Seurantadokumenteista tunnetun Pastilan katsotuin elokuva on ollut satiiriseksikin luonnehdittu koripallodokumentti Täynnä tarmoa (2009), joka keräsi levityksessä 1 389 katsojaa.

Viikonlopun katsotuin kotimainen elokuva oli pientä uutta nostetta saanut Sisu 2. Kolmannella sijalla pysytellyt elokuva avasi viikko sitten USA:n kuudenneksi katsotuimpana. Se ja asian laaja uutisointi on näkynyt myös Suomen katsojaluvuissa. Sama ilmiö tapahtui myös ensimmäisen Sisun kanssa. Ylipäätään Sisu 2 on kerännyt hyvin samassa tahdissa katsojia kuin ensimmäinen Sisu. Alla kuvaaja elokuvien 40 ensimmäisen päivän päiväkohtaisista katsojalukukertymistä. Erilainen rytmitys kasvupyrähdyksissä johtuu siitä, että Sisu 2 tuli ensi-iltaan keskiviikkona, kun ensimmäinen Sisu sai ensi-iltansa perjantaina.

  Elokuva Ensi-ilta Teattereita Katsojat viikonloppuna Katsojat yhteensä Levittäjä Suomalainen tuotantoyhtiö
1 Zootropolis – Eläinten kaupunki 2 28.11.2025 115 26 059 26 059 WDS FI  
2 Wicked: For Good 21.11.2025 87 7 218 31 027 Finnkino FI  
3 Sisu 2 22.10.2025 70 5 120 126 044 SF FI Subzero Film Entertainment Oy
4 Tonttu 14.11.2025 98 5 050 33 679 Cinemanse Oktober Oy
5 Nuremberg 28.11.2025 80 4 785 4 785 SF FI  
6 Syke-elokuva: Kipinöitä yössä 14.11.2025 92 4 491 38 912 Finnkino FI Yellow Film & TV
7 Now You See Me: Now You Don’t 14.11.2025 51 3 655 23 705 NDSK_FI  
8 Kyllä isä osaa Lapissa 15.10.2025 65 2 382 132 706 Finnkino FI ICS Nordic
9 Nämä pienet asiat 21.11.2025 52 1 991 8 377 Cinemanse  
10 Apua, hiiret valtasivat talon! 21.11.2025 60 1 339 6 537 NDSK_FI  
11 Eleanor the Great 28.11.2025 55 1 187 1 409 SF FI  
12 Roofman 28.11.2025 52 979 1 080 Cinemanse  
13 The Running Man 14.11.2025 30 979 9 897 Finnkino FI  
14 One Battle After Another 26.9.2025 19 864 67 960 WB FI  
15 Jujutsu Kaisen: Execution 21.11.2025 26 682 4 233 SF FI  
16 Ella ja kaverit: Operaatio Saukko 10.10.2025 26 642 64 882 NDSK_FI DON FILMS Oy
17 Cancel 8.10.2025 21 600 165 036 NDSK_FI Solar Films Inc. Oy
18 Bugonia 31.10.2025 14 569 13 612 Finnkino FI  
19 Springsteen: Deliver Me From Nowhere 31.10.2025 15 472 21 065 WDS FI  
20 Sirat 21.11.2025 16 346 1 980 Mondo