Hytti nro 6:lle kolme European Film Awards -ehdokkuutta

9.11.2021

B-Plan Distributionin tiedote

Juho Kuosmasen ohjaama Hytti nro 6 on saanut kolme arvostettua European Film Awards – palkintoehdokkuutta. Cannes-voittaja on ehdolla parhaan eurooppalaisen elokuvan, Seidi Haarla parhaan naispääosan ja Juri Borisov parhaan miespääosan kategorioissa.

Euroopan elokuva-akatemian jakamat palkinnot ovat kansainvälisesti merkittävä tunnustus alalla ja niitä on kutsuttu Euroopan Oscareiksi. Palkittavat valitsevassa Euroopan elokuva-akatemiassa on noin neljä tuhatta elokuva-alan ammattilaista. Voittajat julkistetaan Berliinissä 11. joulukuuta.

Kuosmasen edellinen ohjaustyö Hymyilevä mies voitti parhaalle eurooppalaiselle esikoisohjaukselle myönnettävän European Film Awards -palkinnon vuonna 2016. Tämä oli vasta toinen kerta, kun European Film Awardseissa palkittiin suomalaisia tekijöitä: vuonna 1992 Matti Pellonpää palkittiin parhaan miespääosan palkinnolla rooli­suo­ri­tuk­sestaan Aki Kaurismäen ohjaamassa Boheemielämää-elokuvassa.

Rosa Liksomin romaanista innoituksensa saanut Hytti nro 6 on kerännyt Suomessa jo yli 60 000 katsojaa tultuaan elokuvateattereihin kautta maan 29.10. Elokuva palkittiin heinäkuussa Cannesin elokuvajuhlien Grand Prix’lla ja se on Suomen virallinen Oscar-ehdokas.

Parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-ehdokkaiksi tarjotuista elokuvista nimetään 21. joulukuuta 15 teosta, joiden joukosta valittavat viralliset Oscar-ehdokkaat paljastetaan 8. helmikuuta, 2022.

European Film Awards