Kuolleet lehdet -elokuvalle kaksi Golden Globe -ehdokkuutta

12.12.2023

Aki Kaurismäen elokuva Kuolleet lehdet on ehdolla parhaan ei-englanninkielisen elokuvan Golden Globe- eli Kultainen maapallo -palkinnon voittajaksi.

Kuva: Malla Hukkanen / Sputnik

Lisäksi Alma Pöysti on ehdolla parhaaksi naisnäyttelijäksi musikaali- ja komediaelokuvien kategoriassa. Ehdokkuudet julkistettiin maanantaina iltapäivällä Suomen aikaa.

Golden Globe -palkinnot jaetaan 81. kertaa Los Angelesissa 7. tammikuuta 2024. Voittajista päättävät palkintokisaa järjestävän Hollywood Foreign Press Associationin (HFPA) jäsenet.

Golden Globe -ehdokkuuksien nähdään ennakoivan myös Oscar-ehdokkuuksia. Kuolleet lehdet on Suomen Oscar-ehdokas ja kisaa paikasta parhaan vieraskielisen elokuvan sarjassa. Viidentoista elokuvan shortlista julkistetaan 21. joulukuuta, ja näistä valitut lopulliset ehdokkuudet julkistetaan 23. tammikuuta 2024.

Ehdokkuudet jatkavat Kuolleet lehdet -elokuvan hienoa matkaa, joka alkoi toukokuussa Cannesin elokuvajuhlien tuomariston palkinnosta. Suomessa 15.9. elokuvateatteriensi-iltansa saanutta lempeää tragikomediaa esitetään yhä elokuvateattereissa kautta maan. Elokuva on kerännyt Suomessa jo yli 228 000 katsojaa.

Elokuvan on tuottanut Sputnik yhdessä Bufon kanssa, ja sen levityksestä Suomessa vastaa B-Plan Distribution.

Golden Globes