Toimintasuunnitelma vuodelle 2024 julkaistu

7.12.2023

Vuonna 2024 toimitaan niukkenevien resurssien puitteissa.

”Määrärahojemme vähenemisen vuoksi emme kykene uusimaan emmekä laajentamaan toimintaamme siihen mittaan, mitä hyvin toimiva alamme tarvitsisi,” johtaja Lasse Saarinen kirjoittaa elokuvasäätiön vuoden 2024 toimintasuunnitelman esipuheessaan. ”Vuodesta 2024 uhkaakin tulla nykyisen toimintamme jatkuvuuden turvaamiseen keskittyvä vuosi, jonka aikana voimme tukea ja kehittää elokuva- ja av-kulttuuria heikommin kuin haluaisimme ja paremmilla resursseilla kykenisimme.”

Tuettavien elokuvien määrä tulee laskemaan leikkauksista johtuen. Elokuvateattereiden esityslaitteistojen uusimiseen ei ole osoitettu tarvittavia tukivaroja, joten ympäri Suomen monen elokuvateatterin olemassaolo on uhattuna. 

Monenlaisia suunnitelmia kuitenkin on luvassa resurssien puitteissa. Esimerkiksi kansainvälisen osaston painopiste on ensi vuonna Ranskassa, ja viestinnässä panostetaan elokuvan saavutettavuudesta viestimiseen. Lue lisää toimintasuunnitelmasta:

SES toimintasuunnitelma 2024 (pdf)