Top 20: Mission: Impossible – The Final Reckoning ja Lilo & Stitch keräsivät kaksi kolmasosaa kaikista viikonlopun katsojista

Lisäksi ensi-illassa oli tanskalainen ja meksikolainen elokuva.
Ensi-iltansa viime keskiviikkona saanut Christopher McQuarrien ohjaama Mission: Impossible – The Final Reckoning jatkoi viikonloppulistan kärjessä. Viime viikonloppuna ennakoilla listaykköseksi noussut elokuva keräsi nyt varsinaisena avausviikonloppuna 25 253 katsojaa (keskiviikon jälkeen 34 523). Yhteensä Tom Cruisen tähdittämä elokuva on kerännyt jo 42 126 katsojaa. Viikko sitten julkaistussa viikkotiedotteessa oli tarkempi katsaus aiempien M:I-elokuvien menestyksestä Suomessa.
Dean Fleischer Campin ohjaama näytelty versio vuoden 2002 Disney-klassikosta Lilo & Stitch keräsi 21 885 katsojaa ja avasi toisena. Alkuperäinen animaatio keräsi aikanaan yhteensä 140 019 katsojaa. Lilo & Stitch (kuva) on jo toinen tänä vuonna ensi-iltaan tullut vanhan Disney-piirroselokuvan live-action-remake. Edellinen oli maaliskuun loppupuolella ensi-iltansa saanut Lumikki, joka on kerännyt tähän mennessä 35 673 katsojaa.
Viikonloppuna tuli ensi-iltaan kaksi muutakin elokuvaa. Alonso Ruizpalaciosin ohjaama meksikolais-yhdysvaltalainen Keittiöelämää keräsi 776 katsojaa ja avasi sijalla kymmenen. Zinnini Elkingtonin ohjaama tanskalaiselokuva Toinen uhri taas keräsi 340 katsojaa oli listan 19.
Listan top 20:n häntäpäässä jatkaa Virpi Suutarin ohjaama dokumentti Havumetsän lapset. Tällä viikolla sijalla 16. ollut elokuva on noussut vuoden toiseksi katsotuimmaksi dokumentiksi elokuvateattereissa Becoming Led Zeppelinin jälkeen. Erityisesti koululaisille suunnatuissa näytöksissä on käyty tänä vuonna jo 11 735 kertaa. Yli vuosi sitten ensi-iltaan tullut elokuva on kerännyt kaikkiaan jo 28 602 katsojaa.
Elokuva | Ensi-ilta | Teattereita | Katsojat viikonloppuna | Katsojat yhteensä | Levittäjä | |
1 | Mission: Impossible – The Final Reckoning | 21.5.2025 | 127 | 25 253 | 42 126 | Finnkino FI |
2 | Lilo & Stitch | 23.5.2025 | 119 | 21 885 | 21 885 | WDS FI |
3 | Minecraft-elokuva | 4.4.2025 | 55 | 4 098 | 336 864 | WB FI |
4 | 100 litraa sahtia | 28.3.2025 | 59 | 3 280 | 208 392 | Finnkino FI |
5 | Thunderbolts* | 30.4.2025 | 41 | 2 395 | 41 741 | WDS FI |
6 | Final Destination Bloodlines | 14.5.2025 | 48 | 1 946 | 8 822 | WB FI |
7 | Warfare | 9.5.2025 | 40 | 1 634 | 13 742 | Nordisk FI |
8 | Sinners | 16.4.2025 | 17 | 1 089 | 23 319 | WB FI |
9 | Flow | 28.3.2025 | 24 | 812 | 37 848 | ELKE ry |
10 | Keittiöelämää | 23.5.2025 | 49 | 776 | 782 | Cinemanse |
11 | Until Dawn | 25.4.2025 | 25 | 743 | 16 054 | SF FI |
12 | The Amateur | 11.4.2025 | 13 | 612 | 25 018 | WDS FI |
13 | Super Charlie | 9.5.2025 | 29 | 569 | 6 957 | Nordisk FI |
14 | Conclave | 20.12.2024 | 15 | 509 | 63 090 | SF FI |
15 | Risto Räppääjä ja kaksoisolento | 14.2.2025 | 15 | 486 | 177 866 | Nordisk FI |
16 | Havumetsän lapset | 29.3.2024 | 4 | 463 | 28 602 | B-Plan |
17 | Muistojen matka | 9.5.2025 | 18 | 365 | 4 500 | Future Film |
18 | The Accountant 2 | 25.4.2025 | 15 | 354 | 11 499 | WB FI |
19 | Toinen uhri | 23.5.2025 | 18 | 340 | 340 | SF FI |
20 | Kesäkirja | 31.1.2025 | 7 | 274 | 115 244 | SF FI |