Tove palkittiin parhaana elokuvana Jussi-gaalassa

16.9.2021

Tove Janssonista kertova elämäkertaelokuva Tove voitti eilen yhteensä seitsemän Jussi-palkintoa. Palkinnon saivat mm. ohjaaja Zaida Bergroth, pääosan esittäjä Alma Pöysti ja kuvaaja Linda Wassberg.

Kahden palkinnon elokuvia olivat Seurapeli ja Aalto. Ensilumi palkittiin parhaasta miespääosasta (Shahab Hosseini) ja se sai myös 20 000 euron arvoisen Nordisk Film -palkinnon suomalaisen elokuvan tasoa nostaneesta työstä. Dokumenttielokuvan palkinnon sai Neiti Aika ja lyhytelokuvapalkinnon Poke. Yhden palkinnon elokuvia olivat Lost Boys sekä Teräsleidit.

Filmiaura palkitsi elämäntyöpalkinnolla Betoni-Jussilla elokuvantekijä Pirjo Honkasalon. Honkasalo tunnetaan arvostetuista, palkituista dokumentti- ja fiktioelokuvistaan. Hän on myös yksi ensimmäisistä suomalaisista naiskuvaajista.

Jussi-gaala järjestetään tyypillisesti maaliskuussa, mutta pandemiarajoitusten takia se siirrettiin tänä vuonna syksyyn. MTV3 televisioi 15.9.2021 järjestetyn gaalan. Ehdokkaat oli valinnut elokuva-alan ammattilaisista koostuva raati ja voittajista äänesti Filmiauran jäsenistö. Suomen elokuvasäätiö tukee Jussi-gaalan järjestämistä.

PARAS ELOKUVA
Tove – tuottajat Aleksi Bardy, Andrea Reuter, Helsinki-filmi

OHJAUS
Zaida Bergroth – Tove

NAISPÄÄOSA
Alma Pöysti – Tove

MIESPÄÄOSA
Shahab Hosseini – Ensilumi

NAISSIVUOSA
Saara Pakkasvirta – Teräsleidit

MIESSIVUOSA
Samuli Niittymäki – Seurapeli

KÄSIKIRJOITUS
Jenni Toivoniemi – Seurapeli

KUVAUS
Linda Wassberg – Tove

MUSIIKKI
Sanna Salmenkallio – Aalto

ÄÄNISUUNNITTELU
Arttu Hokkanen – Lost Boys

LEIKKAUS
Jussi Rautaniemi – Aalto

LAVASTUSSUUNNITTELU
Catharina Nyqvist Ehrnrooth – Tove

PUKUSUUNNITTELU
Eugen Tamberg – Tove

MASKEERAUSSUUNNITTELU
Riikka Virtanen – Tove

DOKUMENTTIELOKUVA
Neiti Aika – ohjaus Elina Talvensaari, tuottajat Emilia Haukka, Jussi Rantamäki

LYHYTELOKUVA
Poke – ohjaus Aleksi Salmenperä